the world's cheapest destinations

21 halvinta maata, matkavakuutus

Jonkinlainen sapattivuosi saattaa hyvinkin tulla, ei ole tullut lomia pidettyä yrittäjänä, vaan Puhelinkioski on ollut aina auki. Kuuden vuoden lomat putkeen, sehän tekisi jo noin 7 kk, ei hassumpaa. Laskin siis että vuosiloman pituus olisi viisi viikkoa.

Aloitin valmistautumisen pitempää ulkomaanmatkailua varten. Asunto-, veroilmoitus-, rokotus- yms. asiat luulen saavani kuntoon noin kuukauden sisään eli silloin voisin lähteä reissuun. Ensi viikolla on sopivasti Stockan Hullut päivät – sieltä saattaa hyvinkin löytyä minulle sopivat tarjouslentoliput.

Matkavakuutuksen ehtoja selvittelin tänään. Minulla on Eurooppalaisen jatkuva matkavakuutus, mutta se on voimassa korkeintaan 3 kk kerrallaan, joten otin selvää mitä sitten on tehtävissä jos matkailee pitempään.

Lisähinnalla vakuutusta voi jatkaa eli neljännestä kuukaudesta eteenpäin vakuutus maksaisi 50 e/kk. Myös jo matkalla ollessa voisi vakuutusta vielä pidentää lähettämällä terveystodistuksen faksilla. Tämä olisikin hyvä jos ottaisi pelkän menon* tietämättä milloin palaa. 3 kk sääntö nollautuu heti kun tulee Suomeen mikäli ei palaa samaan matkakohteeseen – mikäli palaa, niin 14 vrk oleskelu riittää.

Ostin netistä ensimmäisen kerran kirjan pdf-muodossa eikä maksanut paljon, 7,95 USD. Kirja on Tim Leffelin The World’s Cheapest Destinations: 21 countries where your travel dollars are worth a fortune. Sain siitä vahvistusta seuraavalle matkakohteelleni eli Kaakkois-Aasiaan ollaan menossa. 20 e/pv pitäisi riittää ihan hyvin.

Kaakkois-Aasialle paljon halpuudessa eivät häviä Väli-Amerikan valtiot. Sinne menoa hidastaa omalla kohdallani puuttuva espanjan kielen taito. Pohjois-Afrikan halpuus oli kirjassa minulle hieman yllätys (Marokko, Egypti, Jordania).



Alustava suunnitelma tässä vaiheessa: Lento Thaimaahan, siitä sitten vähitellen maitse reittiä Laos – Kambodzha – Vietnam. Jostain syystä Leffel inhoaa Filippiinejä, mutta kyllä minua kiinnostaa siellä ainakin Boracay (kuva yllä) ja Cebu.

*Malaysian Airlinesin kampanjassa menolippu Tukholmasta Kaakkois-Aasiaan kohteisiin irtoaisi alle 300 euron, Kuala Lumpuriin jopa 230 eurolla.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *