karnataka

Gokarna, Karnataka, Intia 1-3.4.2010

Karnatakan osavaltion pohjoisosassa sijaitseva pieni Gokarna on samalla sekä hindujen pyhiinvaelluskohde että rantalomakohde. Saavuin Gokarnaan vasta pimeässä ja jäin ensimmäiseksi yöksi Gokarnan kylään, vaikka riksakuski kertoi, että kaikki turistit ovat Om-rannalla.

Söin Gokarnassa matkan toisen kala-aterian, Fish Curryn, koska en tunne kasvisruokalajeja, jotka olivat toinen vaihtoehto. Nyt Fish Curry maistui oikein hyvältä, mutta Fort Cochinissa se oli niin pahaa, että arvelin kalansyönnin olevan matkan osalta ohi. Nimmu Housessa (5 e) oli epäinhimillisen aikainen check out – klo 10 aamulla.

Maksoin riksasta Om Beachille kaksi euroa ja olin yötä Namaste Cafen bungalowissa, 8 e. Namaste Cafe oli rannan ainoa kunnon ravintola, aina paljon väkeä, melko edulliset hinnat, palvelu hieman hidasta. Ranta oli oikein hyvä uimiseen varsinkin eteläosaltaan.

Om Beachilla Airtelin liittymäni ei suostunut availemaan nettisivuja juuri ollenkaan, joten en viitsynyt jäädä sinne pitemmäksi aikaan, vaan katsoin parhaaksi jatkaa matkaa kohti Goaa.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *