Valokuvaus

Vaihdoin Nikon D3100:n Panasonic G2:een

9.7.2011
G2

Kameranvaihtorumbani jatkuu. Nikon D3100 viipyi minulla kuukauden. Tilalle ostin Panasonic Lumic DMC-G2:n, jonka taas myin kuukauden kuluttua.

Hämäräkuvausta varten en nyt pitäisi välttämättömänä vaihtaa objektiivia vakaajalliseen versioon, mutta aion käydä kokeilemassa minkä verran vakaajalla on vaikutusta videokuvauksessa. Jos ero on radikaali, objektiivin vaihto voi olla edessä.

Eipä tullut kokeiltua Nikonia vakaajallisella objektiivilla, koska päädyin kameran vaihtoon lähinnä Nikonin surkean videotarkennuksen vuoksi. Toiseksi Nikonin 18-200 VR:ään päivittäminen olisi nostanut painoa entisestään.

Panasonic G2:llä oli paljon miellyttävämpi kuvata videoita, tarkennus toimi paljon paremmin. Kääntyvään näyttöön ihastuin kovasti, aikaisemmin minulla ei ole ollut kääntyvällä näytöllä varustettua kameraa.

Pidin myös kosketusnäytöstä, esimerkiksi tarkennuspisteen paikkaa ja kokoa voi muuttaa kosketusnäytöltä.

Automaattivalotus toimi G2:ssa tosi hyvin, Nikonissa oli hieman taipumusta ylivalotukseen (käytin yleensä -1/3 EV).

Still-kuvien laadussa G2 ei ihan pärjännyt D3100:lle, dynamiikaltaan D3100:n kuvat olivat parempia.

Panasonic G2:lla ottamiani kuvia:

Panasonic G2:lla kuvaamiani videoita:

Särkänniemen delfinaario 18.6.2011
Tampere 3.7.2011

Mitä seuraavaksi?

Tällä hetkellä kuvailen ihan ok peruspokkarilla, Panasonic Lumix DMC-FS62:lla.

Premiumpokkari kuten Canon SD95 tai Panasonic LX-5 on ollut harkinnassa. Järjestelmäkameran kantamiseen tuntikausia olen hieman kyllästynyt.

Tilasin ensimmäisen videokamerani eilen netistä – Panasonic HDC-SD90:n. Toimitusta voi joutua hieman odottelemaan, mutta ei kai tässä kovin kiire pitäisi olla, koska olen videokameran hankintaa harkinnut 20 vuotta.

Unboxing: Panasonic HDC-SD90

No Comments

Leave a Reply

CommentLuv badge