Itä-Eurooppa, Ukraina

Odessan miliisiasemalla kiristettävänä 20.8.2011

22.8.2011
Odessa

Tullessani lauantai-iltana hotellille, ostin viereisen rautatieaseman läheiseltä kioskilta oluen ja aukaisutin sen myyjällä.

Puiston poikki kävellessäni vastaan tuli kolme nuorta miliisiä (varmaankin kolme, koska yksi osaa lukea, yksi kirjoittaa ja yksi puhua).

He pysäyttivät minut ja sanoivat oluen juomisen julkisella paikalla olevan kiellettyä.

Kerroin, etten tiennyt kiellosta ja olen nähnyt paljon oluen nauttimista julkisilla paikoilla, esim. rannoilla. Kioskeilla myös tarjotaan mahdollisuutta aukaista ostettava pullo.

Selitykset eivät auttaneet, vaan piti lähteä läheiselle miliisiasemalle sakotettavaksi.

Siellä joku sihteerikkö ensin selitti, että kyseessä on vakava rikkomus ja sakot on maksettava jos en halua jäädä asemalle odottelemaan aamua. Jossain vaiheessa tämä uhkaus vaihtui kolmeksi tunniksi.

Sitten täytettiin hieman papereita ja sakko on 200 hryvnaa (17 e) heti maksettaessa ja 300 hr (26 e) jos jään asemalle ja maksan huomenna pankkiin.

Kysyin saanko kuitin jos maksan 200 hryvnaa. Kertoivat, että en saisi mitään kuittia, joten tajusin, että he vain yrittävät kiristää minulta lahjuksen.

Sitten soitettiin vielä englantia puhuvalle miliisille ja tämä selitti minulle samat sasiat. Kerroin hänelle, että en maksa lahjuksia, saavat sakottaa minua virallisesti.

Tuloksena oli, että minun käskettiin lähteä kotiin, siis hotellille. Mitään sakkoja ei siis tullut.

Googletin sitten hotellilla paljonko sakko alkoholin nauttimisesta julkisella paikalla oikeasti olisi Ukrainassa (”штраф за распитие спиртных напитков в общественных местах в Украине”).

Löysin tiedon 17-85 hryvnaa (1,50 – 4,40 e) ja suullisella huomautuksella voi myös selvitä.

No Comments

Leave a Reply

CommentLuv badge