Bogota, Kolumbia

Kokateetä Monserrate-vuorella, Bogota Kolumbia 5.10.2011

Kokatee, Monserrate-vuori, Bogota, Kolumbia

Nousin köysirataa pitkin Monserrate-vuorelle tänään. Sää oli sateinen, joten näkymät kaupungin ylle eivät olleet selkeät.

Monserate, Bogota

Join vuorella kokateetä eli kokapuun lehdistä uutettua teetä. Sen pitäisi auttaa ohueen ilmanalaan sopeutumiseen. Tee maistui hyvältä.

Monserrate, Bogota

Kokateessä kokaiinia on hyvin vähän, vaikutus on lievästi piristävä. Kokatee on laillista ilmeisesti ainakin täällä Kolumbiassa sekä Perussa ja Boliviassa.

Aikaisemmin en ole mitään huumeita sisältäviä ruokia (Happy Pizza) tai juomia nauttinut.

Kultamuseo, Museo del Oro, Bogota, Kolumbia

Jaksoin jotenkuten käydä myös Kultamuseossa.

Lentomatkalla minua paleli, ilmeisesti oli hieman kuumetta. Minulla oli tuloiltana pää todella kipeä ja yläselkään pisti niin että pystyin makamaan vain kyljellä.



Tänään puolelta päivin pääkipu alkoi helpottaa sen verran, että pääsin käveleskelemään Bogotan keskustassa ja La Candelarian alueelle.

Edit. 7.10.2011


Kokaiiniä kokateessä ei siis ole, molemmissa vain käytetään raaka-aineena kokapensaan lehtiä. Googletin myös, että koka ei ole WTO:n mukaan huume.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

2 kommenttia

  1. Moi!
    Kirjoitit, että kokateessä kokaiiniä on hyvin vähän. Korjaus: sitä ei ole ollenkaan siinä. Siinä on kokalehden uuteetta, mutta ei kokaiiniä. Koka ja kokaiini on eri asia, samaten kuten viinirypäle on eriasia kuin viini.

    Kokaiinin pääaine on kyllä kokalehdet, mutta jotta niistä saataisiin kokaiiniä lisätään paljon kemikaaleja ja käynistetään pitkä kemiallinen prosessi. Kokalehdissä ei siis ole kokaiiniä, niissä on ainoastaan piristäviä aineita kuten kofeiinissakin. Monet intiaaniheimot syövät kokalehtiä koska se auttaa heitä pysymään virkeinä ja vähentää näläntunnetta, mutta ei missään nimessä huumaa niinkuin kemiallisesti jalostettu kokaiini.

    Minäkin toin ainaakin 5 purkkia kokateetä suomeen, eikä tullissa sanottu mitään..

  2. Ja nyt huomaasin, että tekstissäni on ainaakin miljoona kirjoitusvirhettä, mutta what ever..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *