cali, kolumbia

Cali, Columbia 12-13.11.2011

Calin turvallisuus

Cali

Yllä olevassa kuvassa on näkymä Calin historiallisesta keskustasta.

Wikitravelin mukaan Cali on Kolumbian suurkaupungeista vaarallisin, terrori-iskuja kauppakeskuksissa, kidnappauksia, ryöstöjä jne.

Joen eteläpuolinen osa, jossa historiallinen keskusta sijaitsee, on ilmeisesti vaarallista aluetta pimeän aikaan. Itse olin siellä päivällä ja turvalliselta vaikutti silloin, poliiseja oli katukuvassa paljon.

Iguana-hostellin turvallisuusohjeen mukaan joen eteläpuolisella alueella Carrera 10:ä ja Calle 15:ä ei tule ylittää ollenkaan.

Cali

Erittäin halpaa, 1000 pesolla eli 0,40 eurolla kanankoipi ja maissileipä (kuva yllä). Vai onko ”presa de pollo” kanankoipi? Sanakirja ei tunne.



Pelican Larry

Olin sunnuntain vastaisen yön Calissa Pelican Larry -hostellissa. Yöllä klo 4.30 nousin käydäkseni vessassa, mutta portti keittiöon/sisäpihalle oli lukittu ja huoneeni oli sisäpihan puolella.

Jouduin rymistelemään porttia voimakkaasti, jotta tultaisiin avaamaan. Yöpäivystäjä ei ollut uskoa, että minulle ei ollut annettu toista avainta. Mitään anteeksipyyntöä hän ei esittänyt, vaan sain haukut meluamisesta kun muut nukkuvat. Avaimen porttiin jouduin vieläkin pyytämään erikseen.

Pelican Larryn wlan ei ylettynyt huoneeseen, mutta toimi TV-huoneessa hyvin. Suihku oli hyvä ja kuumalla vedellä varustettu.

Iguana

Toisen yön olin Iguana-hostellissa. Wlan toimi huoneessa, mutta nettisivut vaativat erittäin ärsyttävästi jatkuvaa uudelleenlatailua.



Sain kuitenkin soitettua isäinpäiväpuhelun Suomeen Skype-lankapuheluna (0,08 e/min, Saunalahden GSM olisi maksanut 3 e/min) ja ladattua videon YouTubeen.

Iguanassa suihkusta, tai putkihan se oikeasti vain oli, tuli todella kylmää vettä, varmasti heräsi aamulla kunnolla.

Cali-video

Lauantaina satoi koko ajan, mutta sunnuntaina oli pouta, joten pystyin tekemään kolmen tunnin kävelyretken Calin historialliseen keskustaan ja kuvaamaan oheisen 2,5 minuutin videon.

Calissa oli kummallisen paljon aukirevittyjä autoilta suljettuja katuja, siksi sellainen esiintyy myös videolla. Loppukohtauksen kerrostalo on mukana rumuusansioillaan.

Tälle videolle tuli vähän liikaa panorointia, koetan parantaa seuraavassa eli Popayan-videossa.

Kolumbian erityispiirteitä matkakohteena

Vesijohtovesi on yleensä juomakelpoista. Olen juonut vesijohtovettä kaikkialla paria poikkeusta lukuunottamatta. Tayronan kansallispuistossa en juonut vesijohtovettä ollenkaan ja Tagangassa vain filtteröitynä.

Bussit ja reittitaksit lähtevät tyypillisesti vartin myöhässä. Poikkeus vahvistaa säännön – yksi bussi lähti 20 min etuajassa.

Antibioottikuurin saa apteekista älyttömän halvalla ja ilman reseptiä, 10 kpl trimethoprim/sulfamethoxazole -tablettia maksoivat 0,60 euroa.

Leipomokauppoja on paljon, mutta niissä ei yleensä saa kahvia, vaan limsaa.

Muulla kiertävät kaupustelijat usein vain ärsyttävät, mutta Kolumbiassa heiltä ostaa mielellään esimerkiksi kahvia, mehua ja hedelmäsalaattia.

Hotellin tai hostellin listahinnasta saa usein tingittyä hieman jos hinta ei miellytä.

Hyvää päivää/iltapäivää/yötä sanottaessa alkuosa riittää eli Buenas Tardes on vain Buenas.

Limsan nimitys ei Kolumbiassa ole refresco, vaan gaseoso.

Hinnat

– Pelican Larry -hostelli 1hh 28 000 pesoa (11 e)
– Casa Iguana -hostelli 1hh 40 000 pesoa (16 e)

Reissuesan matkakuvat – Kolumbia 2011 – Cali (8 kuvaa)

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *