Muuta matkailusta

Piilolasit matkailijan testissä

27.4.2012
Sharm el Sheikh uima-allas

Minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla piilolaseja Lensonin kautta. Viimeksi olin käyttänyt piilolaseja lyhyesti noin 2,5 vuotta sitten, jolloin silmälasini hukkuivat Koh Samuilla Thaimaassa ja hankin piilolasit siksi aikaa kunnes tilatut lasit valmistuivat. Sitä ennen en ollut käyttänyt piilareita todella pitkään aikaan.

Thaimaassa minulla oli käytössä pehmeät kuukausilinssit ja normaalien lasien puuttuessa piilolinssit olivat päässä pitkään. Ihan koko päivää en pystynyt piilolaseja pitämään, vaan illalla koetin pärjäillä lukulaseilla.

DAILIES Aqua Comfort Plus
Lensonilta saamani piilolasit ovat kertakäyttölinssejä, jollaisia en ole aikaisemmin kokeillut, tarkemmin sanottuna DAILIES AquaComfort Plus.

Ensimmäistä kertaa laitoin kertakäyttölinssit testiin Suomessa huhtikuun alun lumipyryn juoksulenkillä. Erittäin hyvinhän ne siinä tarkoituksessa toimivat, kyseisessä säässä ei oikein viitsi silmälasit päässä lähteä lenkille ollenkaan. Toiseen silmään oli ilmeisesti mennyt hieman roskaa asetusvaiheessa, siinä tuntui hieman epämukavuutta. Oikeaan silmään sain linssin heti, vasemaapaan oli hieman säätämistä, niin kuin muistan olleen joskus aikaisemminkin piilolaseja käyttäessäni.

Matkalle kertakäyttölinssit sopivat paremmin kuin kk-linssit, koska ei tarvitse ottaa mukaan mitään puhdistus/säilytysnesteitä. No ei pikku pullo tietenkään paljon paina, mutta kyllä silläkin olisi ollut merkitystä tällä kertaa kun tein uuden ennätyksen matkatavaroiden vähyydessä – 6 kg, jotta pääsin Luxorin-lennollekin pelkillä käsimatkavaroilla.

Toisen kerran testasin piilolaseja Sharm el Sheikissä uima-altaassa (kuva ylimpänä), luonnollisesti uimalasien kanssa. Hotellin yhteydessä oli myös sukelluskoulu, jonka omistaja tuli tarjomaan palveluitaan.

Kysyin voisiko piilolasien käyttäjä sukeltaa ja hän sanoi, että piilolasien käyttäjille opetaan sellaiset tekniikat, että piilolasit pysyvät päässä sukellusten yhteydessä. Näin oikeastaan oletinkin jo kysyessäni, varsinkin kun sukelluskouluttajalla oli silmälasit päässä. En oikeastaan tiedä kiinnostaako minua laitesukellus, teen varmaankin joskus koesukelluksen ja päätän sitten josko olisi alkeiskurssin paikka.

Dahab Egypti

Kolmanenn kerran testasin piilolinssejä Egyptin Dahabissa (kuva yllä) ja sain jopa molemmat linssit eka yrityksellä silmiin. Kävin uimassa joitakin kymmeniä metrejä rannasta ja kun vesi on todella kirkasta, näkyi hyvin kun jokunen metri alapuolellani oli sukelluskoulutus meneillään.

En ole vielä testannut kertakäyttölinssejä pystyisinkö niitä pitämään koko päivää, vaan olen ne hylännyt urheilun jälkeen. Tämä sen vuoksi kun en pysty lukemaan piilolasit silmillä ollenkaan. Minulla on siis ikänäköä, mutta piilolinssien pariksi sopivia lukulaseja ei tällä hetkellä ole.

Aasia Espanja Itä-Eurooppa Montenegro Väli-Amerikka

No Comments

Leave a Reply

CommentLuv badge