Las Palmasin katedraali sisältä

Las Palmasin katedraali

Kävin tiistaina eli lokakuun ensimmäisenä päivänä katsomassa Las Palmasin katedraalia sisäpuolelta. Tässä kuvassa on katedraalin pääalttarin hieno kattomaalaus, joka mielestäni esittää Jeesuksen ylösnousemusta haudasta. Katedraali on Gran Canarian tärkein historiallinen nähtävyys, jonka rakentaminen aloitettiin 1500-luvun alussa.

Las Palmasin katedraali

Katedraaliin ei pääse sisälle pääovista Santa Anan aukion puolelta, vaan sisäänkäynti on oikealta sivulta Espritu Santo -kadulta. Sisäänpääsy maksaa 3 e ja sillä pääsee sekä katedraaliin että museoon. Katedraaliin ja museoon kuljetaan yllä olevan sisäpihan appelsiinipuutarhan kautta.

Las Palmasin katedraali

Kirkkosalin pylväät on tehty palmuja muistuttaviksi, mikä sopiikin hyvin sellaiseen kaupunkiin, jonka nimi on suomennettuna Palmut.

Las Palmasin katedraali

Saarnastuolin pikkuenkeleitä.

Las Palmasin katedraali

Katedraalissa on pääalttarin lisäksi lukuisia sivualttareita, joita koristavat patsaat ja maalaukset.

Las Palmasin katedraali
Las Palmasin katedraali

Museon puolella on muun muassa maalauksia Gran Canarian aikaisemmista piispoista.



Las Palmasin katedraali

Museosalin upea lattia.

Las Palmasin katedraali

Mitähän tämä 1500-luvulta peräisin oleva veistos kuvaa, ei kai mies ole naisen jaloissa poljettavana?

Reissuesan matkakuvat – Las Palmas – Vegueta

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *