Rodokselle Minskin sijaan

Faliraki, Rodos, Kreikka

Näkymä hotellini parvekkeelta uima-altaalle lauantaina, jolloin saavuin Rodokselle. Hotellin nimi on Argo ja paikka on Faliraki. Hotellin varasin lähtöä edeltävänä päivänä kahdeksi päiväksi Booking.comin kautta. Kriteereinäni, joilla päädyin Argoon, olivat mahdollisimman halpa hinta, toimiva netti huoneessa ja mielellään uima-allas.

Faliraki, Rodos, Kreikka
Faliraki, Rodos, Kreikka
Faliraki, Rodos, Kreikka

Aluksi minulla oli huone hotellin päädyssä, mutta siellä netti toimi kunnolla vain parvekkeella, joten kahden yön jälkeen siirryin hotellin alakertaan viiden metrin päähän lähettimestä. Ostin viisi yötä lisää hintaan 20 e/yö (16 e & aamiainen 4 e).

Faliraki, Rodos, Kreikka

Lauantaina oli aurinkoinen ilma ja reilut kaksikymmentä astetta. Kävin kävelemässä viisi kilometriä Falirakin rannalla eli McDonaldsin luota satamaan ja aina viralliselle nudistirannalle (Mandomata Beach) asti ja takaisin. Sesonki ei selvästi ole alkanut vielä, rannalla oli tosi vähän porukkaa.

Faliraki, Rodos, Kreikka

Falirakin satama Faliraki Beachilta katsottuna.

Faliraki, Rodos, Kreikka

Falirakin sataman kappeli.

Faliraki, Rodos, Kreikka

Falirakin satamassa on kalastaja-, huvi- ja risteilyveneitä.



Faliraki, Rodos, Kreikka

Falirakin Kathara Beach sijaitseen sataman ja nudistirannan välissä.

Faliraki, Rodos, Kreikka
Faliraki, Rodos, Kreikka

Nyt maanantaina puoleltapäivin tätä kirjoittaessani ilmaa ei voi kehua, parhaillaan sataa ja lämpötila on 16 astetta. Seuraavat kolme päivää ovat kuitenkin mainioita mikäli ennusteet pitävät kutinsa, yllä eka ennuste on Googlen ja toka Forecan.

Faliraki, Rodos, Kreikka

Jotain muutakin syömistä pitäisi keksiä kuin gyro eli kebab :).

Miksi Rodokselle eikä Minskiin jääkiekon MM-kisoihin?

Paluuni Dominikaanisesta tasavallasta olin ajoittanut siten, että ehtisin hyvin katsomaan jääkiekon MM-kisoja Minskiin Valko-Venäjälle. Matkasuunnitelmat sinne kuitenkin kariutuivat. Valmismatkalle (9-20.5 695 e) olisin tarvinnut kaverin majoitusjärjestelyiden vuoksi, mutta en sellaista löytänyt. Omatoimimatka ei tullut kysymykseen 10-kertaisten majoitushintojen vuoksi.

Minskin peruuntumisen ja Suomen kylmän sään vuoksi aloin jokunen päivä ennen paluumatkaa Dommareista tutkimaan tarjouslentoja Eurooppaan, erityisesti Etelä-Eurooppaan. Rodoksen ja Mallorcan lennot olivat parhaassa tarjouksessa ja Rodoksen valitsin halvempien majoitushintojen vuoksi. Maksoin Finnmatkojen 14 pv lennoista 146 euroa. Jos reppuni olisi ollut alle 5 kg, olisin selvinnyt 126 eurolla.



Rodoksella on ravintoloita, joissa voi katsella myös jääkiekkoa. Luultavasti minun ei kuitenkaan tarvitse niihin turvautua, vaan voin katsoa kisat netin kautta, koska hotellin nettiyhteys toimii hyvin. Tilaan Katsomo.fi:n kuukaudeksi (19,95 e) ja murran geoblokkauksen (ulkomaillakatsomiseston) PrivateVPN-palvelun (7 e) avulla. Älkääpä kertoko MTV:lle, että eivät blokkaa tunnuksiani :-).

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

3 kommenttia

  1. Voi Rodos! Kaksi kokonaista kesää siellä viettäneenä uskaltaisin luottaa siihen, että säät paranevat. :) Harvoin siellä on toukokuussa muutenkaan enää alle 20 astetta ja vielä harvemmin kolea sää kestää paria päivää kauempaa.

    Nautinnollista lomaa! Itsekin suuntaan samoihin maisemiin parin kuukauden kuluttua. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *