Uspenskin katedraali

Turistina Helsingissä pitkästä aikaa

Helsinki

Kävin eilen työasioissa Helsingissä ja käytin tilaisuutta hyväkseni katsellakseni kaupunkia pitkästä aikaa turistina. Ensimmäiseksi suunnistin Katajanokan kallion huipulle ortodoksiseen Uspenskin katedraaliin vuodelta 1868.

Helsinki

Pitempi nimi Uspenskin katedraalille on Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen muistolle pyhitetty katedraali. Kyseessä on yksi läntisen ja pohjoisen Euroopan suurimmista ortodoksisista kirkoista. Katedraalissa on 13 kultaista kupolia (13 = Kristus %20 apostolit).

Helsinki

Näkymä Uspenskin katedraalin sisältä. Uspenskin katedraali on Suomen ortodoksisen kirkon Helsingin hiippakunnan pääkirkko. Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu noin 20 000 jäsentä ympäri Uuttamaata.

Helsinki

Uspenskin katedraalin sisäkatto.

Helsinki

Laskeuduin kohti Kauppatoria ihailemaan etten sanoisi kauhistelemaan Tommi Toijan taideteosta ”Bad Bad Boy” vuodelta 2013.

Helsinki

Kahdeksan metrin korkuinen poika pissaa ihan presidentinlinnan edustalla (keltainen rakennus kuvassa).



Helsinki

Katajanokan 40 m korkea maailmanpyörä Finnair Sky Wheel avautui vuoden 2014 kesäkuussa ja se toimii ympäri vuoden vuoteen 2018 asti. 15 minuutin kierros maksaa aikuisilta 12 euroa.

Helsinki

Kävelin Kauppatorin rannalla Suomenlinnan lautan ohi ja huomasin seuraavan lautan lähtevän neljän minuutin kuluttua. Ei minulla ollut mitään ennakkosuunnitelmia käydä tällä reissulla Suomenlinnassa, mutta ajattelin, että miksipä ei ja ostin lipun automaatista.

Helsinki

Vasemmalla on valkoinen Enson pääkonttori. Uspenskin katedraalin edessä on entinen Rahapajan rakennus, joka nykyisin on ulkoministeriön käytössä.

Helsinki

Viking Linen Mariella Katajanokan terminaalin laiturissa.

Helsinki

Suomenlinnasta palattuani kävin vielä kuvaamassa Suurkirkon eli Helsingin tuomiokirkon. Temppeliaukion kirkkoon en enää jaksanut lähteä, vaikka se kuului alkuperäiseen suunnitelmaani.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

2 kommenttia

  1. Helsingissä riittää näkemistä! Mä menen pitkästä aikaa Suomeen ja Helsinkiin viikon päästä ja minulla on päivä aikaa tehdä ihan mitä huvittaa. Vaikka olen Helsingissä asunutkin, on minulla silti paikkoja käymättä, ja tässä suunnittelenkin, että miten päivän käyttäisin mahdollisimman tehokkaasti. Esim. Ateneumissa en ole käynyt koskaan, vaikka sen ohi olen kävellyt tuhansia kertoja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *