Muuta matkailusta

Reissuesan matkablogi 10 vuotta

17.4.2017

Matkailuvuosi 2015

Reissuesan matkablogi täytti 17.4.2017 10 vuotta.

765 postausta 10 vuodessa

Kaikki 765 postausta 10 vuodelta löytyvät listattuna blogin arkistosta, sillä minulla ei ole tapana poistella tai piilotella vanhoja postauksia. Blogipostaukset löytyvät myös haulla sekä avainsanojen ja kategorioiden perusteella.

765 blogipostausta 10 vuodessa tekee keskimääräiseksi postaustahdiksi 76,5 postausta vuodessa, 6,5 postausta kuukaudessa ja 1,5 postausta viikossa. Vilkkaimpina matkakuukausina olen julkaissut 15-20 postausta.

Matkani ovat usein kuukauden-parin mittaisia, raportoin tavallisesti saman tien matkan varrelta enkä tykkää siitä, että matkan päättyessä on paljon julkaisemattomia postauksia. En pyri jakamaan postauksia tasaisesti ympäri vuoden, vaan kirjoitan silloin kun tapahtumat ovat tuoreessa muistissa.

Eniten olen postannut Itä-Euroopasta, Espanjasta ja Kanarialta. Käytyjen maiden listallani on 64 maata.

Reissuesan matkablogin historiikki

Kirjoitin vuosi sitten postauksessa Reissuesan matkablogi pian 9 vuotta pikku historiikin matkablogistani, joten en ala nyt keksimään polkupyörää uudestaan, vaan blogin historiasta kiinnostuneet voivat lukea kyseisen kirjoituksen. Vuoden 2016 osalta viittaan postaukseen Matkailuvuosi 2016.

Vuosi 2017

Vuoden alkupäivät vietin Pietarissa ja helmi-maaliskuun vaihteessa tein kahden viikon äkkilähtöreissun Thaimaan Phuketiin.

Tämän kuun lopulla osallistun PING Helsinki -vaikuttajamarkkinointitapahtumaan sisällöntuottajan eli Content Gurun roolissa. Keynote-puhujista ainakin yksi on todellinen maailmantähti: Casey Neistatilla on 7 miljoona seuraajaa YouTubessa.

Suunnittelen nyt alustavasi 1-2 kk matkaa Ukrainaan kesä-heinäkuulle. Kakkosvaihtoehto voisi olla Pikavuoro Azerbaidzaniin. Uutta Siperian-matkan yritystä en ole suunnitellut tälle vuodelle.

Jatkan tietojenkäsittelyn opintoja kesälomankin aikana, mutta täysin etäopintoina ja osapäiväisesti, joten opiskelu ei estä matkustamista kesällä.

2 Comments

  • Reply Pirkko/Meriharakka 18.4.2017 at 09:42

    Onnea 10-vuotiaalle!

  • Reply Esa 21.4.2017 at 20:09

    Kiitoksia.

  • Leave a Reply

    CommentLuv badge