Browsing Category

Kolumbia

Etelä-Amerikka, Kolumbia

Matkailijan veri ei kelvannut

31.3.2012

Nokia Kerhola

SPR:n liikkuva veripalvelu oli tiistaina käymässä Nokian Kerholassa (kuva yllä), ja aioin käydä luovuttamassa verta pitkästä aikaa, viime kerrasta oli kulunut jo kolmisen vuotta.

Minua ei kuitenkaan hyväksytty luovuttajaksi, vaan sanottiin, että olen 6 kk karanteenissa Kolumbian-matkani jälkeen. Kuulemma Bogota ja Cartagena ovat vielä hyväksyttäviä kohteita, mutta minä kiertelin muuallakin eli malaria-alueilla.

Sain silti hyvät sämpyläkahvit, joten reissu ei ollut ihan turha. Niin ja tulihan hemoglobiinikin tarkistettua ja hyväksi todettua (149).

Etelä-Amerikka, Kolumbia

Kolumbiasta Ecuadorin Atacamesiin, 17-19.11.2011

20.11.2011

AtacamasNäkymä Atacamasin keskustasta, Ecuador

Pasto, Kolumbia

Popayan – Pasto -välillä oli Kolumbian hurjimmat vuoristomaisemat, mutta satuin bussissa istumaan väärälle eli vasemmalle puolelle, joten en oikein päässyt kunnolla näkymiä ihailemaan kuvaamisesta puhumattamaan.

Pastossa olin yötä bussiterminaalin lähellä Hotel Torre Idealissa, annoin jobbarin asemalta viedä minut sinne, koska hotelli kuulosti sopivalta. Ja niin se olikin. Lue postaus

Page 1 of 6
1 2 3 6