Nokia

Esa Isopahkala sunnuntai 8.7.2012

Kävin toissapäivänä kotikaupungissani Nokialla Tapsan tahtien avajaisissa, joissa julkistettiin vuoden 2012 Iskelmä-Finlandia -palkinnon voittaja. Iskelmä-Finlandian myöntää Nokian kaupunki ja sen arvo on 10 000 euroa.

Lue loput kirjoituksesta Tapsan tahtien avajaiset, Nokia 6.7.2012

Esa Isopahkala maanantai 12.9.2011

Google Maps Camera Car eli Google Karttojen kuvausauto, Ruskeepäänkatu, Nokia. Kävin eilen pyöräilemässä lähiympäristössä Nokialla 15 km. Flunssan jäljiltä kunto ei ollut häävi, joten oli paikallaan pysähdellä hieman kuvailemaan.

Lue loput kirjoituksesta Googlen kuvausauto ja Sotkanvirta, Nokia 11.9.2011

Esa Isopahkala sunnuntai 31.7.2011

Kuvasin pikku videon Tapsan Tahtien Tahtirannan konsertissa Nokialla pe 29.7.2011 noin klo 22.30-23.00 Yön esiintyessä. Video on kuvattu Tahtirannan tapahtuma-alueen ulkopuolelta. Ääni ei ole kovin kaksinen eikä synkronissa, mutta lienee näinkin parempi kuin äänettömänä. Kokeilin Panasonic HDC-SD90:n hämäräkuvausominaisuuksia nyt ensimmäistä kertaa, ihan hyvin se mielestäni selviytyi.

Lue loput kirjoituksesta Video: Tapsan Tahdit Nokia Tahtiranta iltayön konsertti 29.7.2011

Esa Isopahkala lauantai 30.7.2011

Kävin Tapsan Tahtien Tahtirannan markkinoilla Nokialla eilen perjantaina keskipäivällä.

Lue loput kirjoituksesta Tapsan Tahdit Nokia Tahtirannan markkinat 29.7.2011

Esa Isopahkala perjantai 29.7.2011

Nyt ei pitäisi pitkästyä ihan kuoliaaksi, videolla eilisestä pyöräretkestä on kestoa kokonaista 45 sekuntia.

Lue loput kirjoituksesta Video: Pyöräily Nokia 34 km 28.7.2011

Esa Isopahkala perjantai 22.7.2011

Kävin ensimmäistä kertaa pyörällä Tampereella Nokialta. Veljeni ajoi ensin Nokialle ja ajoimme yhdessä Pirkkalan läpi Tampereelle. Puolimatkan krouvissa join sämpyläkahvit ja tankkasin juomapullot. Lämpötila oli 28-29 astetta. Paluumatkalla noudatin Paasikivi-Kekkosen linjaa. Särkänniemen jälkeen onnistuin eksymään Paasikivenkadun väärälle puolelle, jolla ei ollut pyörätietä. Ajaminen usein selkä suorassa ilman käsiä auttoi pitämään alaselän ajokunnossa ilman särkylääkkeitä. Matkaa [...]

Lue loput kirjoituksesta Video: Nokia-Tampere -pyörälenkki 49 km 22.7.2011

Esa Isopahkala keskiviikko 20.7.2011

Lue loput kirjoituksesta Video: Nokian Siuro 19.7.2011

Esa Isopahkala tiistai 19.7.2011

Ensimmäinen videokamerani – Panasonic HDC-SD90 – saapui tänään, joten kävin kuvaamassa pikku filmin kotikaupungistani Nokiasta.

Lue loput kirjoituksesta Video: Nokian kaupunki 18.7.2011