Browsing Tag

pattaya

Aasia, Kaakkois-Aasia, Nettiyhteydet

Pattayalta Khoratiin ja Khon Kaeniin

17.11.2009

Pattayalla tutkin majoitusvaihtoehtoja kävelemällä Jomtienin 13 kujaa ja Pattaya Cityn Soi Buakhaon päästä päähän. Ilmastoidun huoneen hinta wifillä ja tallelokerolla alkoi yhdeksästä eurosta. Yövyin Moonshinessa Jomtienilla (11 e), Phu Luangissa Soi Buakhaon eteläpäässä (9 e) ja Scandalicissa 2-kadun 9-kujalla (10 e). Phu Luangin sveitsiläinen omistaja ei suostu antamaan wlan-salasanaa kenellekään, vaan hän kirjoittaa sen itse asiakkaan koneeseen – salasanan saantia jouduin odottelemaan koko päivän.

Flunssan jokseenkin parannuttua matkustin Pattayalta ensin Bangkokin pohjoiselle bussiasemalle reilut 2 h. Saapumisterminaalin vähäiset opasteet olivat vain thaiksi, joten tietä lähtöterminaaliin piti kysellä pariin otteeseen. Lähtöterminaalissa oli toistasataaa laituria. Bangkokista Nakhon Ratschasimaan eli Khoratiin bussi ajeli nelisen tuntia. Khoratin torilla oli jotkut missikisat, osanottajat näyttivät transvestiiteilta/transseksuaaleilta.

Khoratissa tein halpuusennätyksen yöpymällä 3 e hotellihuoneessa, joka oli ihan hintansa väärti, mutta seuraavana yönä Khon Kaenissa otin ilmastoidun huoneen, 7 e. Saapuessani oli vielä niin kuuma etten halunnut jäädä odottelemaan yön viilentävää vaikutusta.

Aasia, Kaakkois-Aasia, Nettiyhteydet, Thaimaa

Äkkilähtö Pattayalle 21.11-4.12.08

7.12.2008
Pattaya

Ostin äkkilähdön Thaimaan Pattayalle Aurinkomatkoilta, hinta 585 e. Jokunen päivä myöhemmin olisi tullut Phuketin-lentotarjouksia jopa 400 eurolla kuten viime vuonna, mutta toisaalta Pattaya on senverran halvempi kohde, että kokonaishinta ei olisi tullut juuri halvemmaksi. Maksoin huoneesta Sanya Nightstar Innissä Pattaya Cityssä lähellä kävelykatua (Soi 14) vain n. 14 e/yö. Huoneessa oli kaikki tarvittava eli ilmastointi, satelliitti-tv, wlan, hyvä suihku ja elektroninen kassakaappi. Lue postaus