Siquijor ja Bohol, Filippiinit 28.1-3.2.2010

Siquijorissa majapaikat olivat pitkin rannikkoa kaukana toisistaan ja etsiskelin niitä tuktuk-kyydillä 30 km matkan. Kolme ensimmäistä majapaikkaa joista kysyin olivat täynnä. Neljännessä eli Blue Wavessa melko lähellä Siquijorin satamaa olin kaksi yötä (9,5 e/yö).

Kiersin Siquijorin saaren skootterilla, mutta kartassa mainittuja rantoja ei juuri löytynyt. Rannoille ei ollut minkäänlaisia tienviittoja ja pääsy rantaan oli yleensä mahdollista vain harvakseltaan sijaisevien resorttien läpi. Yhden resortin ravintolan viereen pysähdyin ruokatauko mielessä ja ensimmäiseksi joku tuli vaatimaan pysäköinti- ja ties mitä maksua, joten lähdin muualle.

Olin jo, yllättävää kyllä, varsin pitkälle tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja oikeanpuoleinen liikenne tuntui oudolta, kerran jopa olin lähteä vasempaa laitaa liikkeelle. Siquijorissa ja Boholissa ei käytetty kypäriä eikä sellaisia ollut skootterivuokrauksen* yhteydessä tarjolla.

Boholin kaksi ”pakollista” nähtävyyttä ovat Tarsier-apinat ja Chocholate Hills (suom. Suklaakukkulat, kuivana aikana ovat ruskeita). Pidin molempia mielenkiintoisina ja kävin katsomassa. Tarsier-apina on todella pieni, kämmenen kokoinen, ja sillä on kokoonsa suhteutettuna älyttömän suuret silmät (kuva ylimpänä). Tarsier-apina innoitti Steven Spielbergiä E.T.:n ulkonäön suunnittelussa.

Palatessani Chocholate Hillseiltä yövyin Lobocin lähellä Nuts Hutseissa (suom. Hullut Majat). Nimi kuvaa paikan sijaintia hyvin, se sijaitsee erittäin huonon metsätien päässä vuorten välisessä laaksossa joen rannalla. Metsätieltä laskeudutaan rantamajoille portaita pitkin satoja askelmia, puolessa välissä on ravintola. Paikkaan tullaan myös Lobocista jokea pitkin. Yö maksoi 600 pesoa eli 9,5 e.

Laivamatka Dumaguetesta Siquijoriin aiheutti merisairautta, joten paluumatkalle samalla aluksella valmistauduin jättämällä aamiaisen syömättä. Syömättömyys auttoikin toivotulla tavalla. Dumaguete-Tagbilaran-Cebu City -väleillä oli isommat alukset, joten merenkäynti ei sillä lailla tuntunut. OceanJetin Dumaguete-Tagbilaran -lautan ilmastointi oli täysillä ja kurkku kipeytyi vähäksi aikaa.



*Siquijorissa skootterin vuokraus 8 h maksoi 6 e. Boholin Tagbilaranin satamassa skootterista pyydettiin 12,5 e/vrk, mutta Palma-kadun Speed-vuokraamossa tingitty hinta huonokuntoisesta skootterista kahdeksi päiväksi oli 6 e/vrk (viereisessä vuokraamossa 7,5 e/vrk)

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *