Matkamessut to 16.1.2014

Saavuin torstain ammattilaispäivänä messuille puoli kolmelta iltapäivällä parahiksi kuulemaan Rantapallon päätoimittajan Riikka Krennin esitelmää bloggarien ja yritysten välisestä blogiyhteistyöstä.

Käveleskelin hallia nopeasti ristiin rastiin tunnin verran ja osallistuin muutaman arvontaan.

Kysyin tarjolla olevasta helikopterilennätyksestä millaisen lennon 60 e hinnalla pääsee tekemään. Matka kestää noin 7-8 minuuttia ja siinä ehtii suunnilleen kiertämään Helsingin.

Aurinkomatkojen drinkkikioskin luona oli ”järvi”, ei kyllä aivan 100 % aidolta näyttänyt ;). En kuitenkaan mennyt drinkille, vaan kävin kahvilla Iskelmäkahvilassa, jossa kahvi maksoi 2,90 e ja korvapuusti olisi maksanut 3,40 e.

Nisua en kuitenkaan tarvinnut, koska olin tullessa Riihimäellä syönyt Special Operan.

Kävin tunnin verran kuuntelemassa ulkomaisten bloggaajien esitelmöintiä. Kuulemma kannattaa kirjoittaa omallaan kielellään englannin sijaan. Sehän sopii minulle, en ole oikein viitsinyt englanninkielistä blogiani päivitellä. Running with wild horses -blogin Veera olisi voittanut ison malesialaisen pehmoapinan, mutta hän ehti poistua paikalta ja se arvottiin uusiksi.



Klo 19 kävin matkabloggaajien Instagram Travel Thursday (#IGTravelThursday) -tapahtumassa Klaus K -hotellilla osoitteessa Bulevardi 2. Ensin järjestäjistä Satu Vänskä-Westgarth ja Katja Presnal pikkuisen esitelmöivät, mutta pääasia oli tutustua muihin bloggaajiin livenä.

Panun olin tavannut aikaisemmin matkamessuilla, mutta ihan uusia tuttavuuksia minulle livenä olivat mm. blogien Travellover maailmalla, Tämä matka ja Karttapallolla bloggaajat.

Sekä suolaiset että makeat naposteltavat olivat hyviä, ks. parempi kuva.

Perjantaina tavoitteenani on käydä kuuntelemassa Suomen ainoaa tutkimusmatkailijaa Pata Degermania, matkatoimittaja Antti Heliniä (Thaimaa), Jaakko Seliniä, Satu Vänskä-Westgarthia (Instagram) ja Satu Rämöä (Islanti). Ks. matkamessujen ohjelma.

Eri osastoista kiinnostavat muun muassa Dominikaaninen tasavalta, Kuuba, Valko-Venäjä, Venäjä, Finnmatkat ja Rantapallo.

Olen koonnut matkamessutarjouksia ja -arvontoja Matkafoorumille viestiketjuun Matkamessutarjoukset ja -arvonnat 2014.



Tämä kirjoitus liittyy Instagram Travel Thursdayhin, järjestäjien blogit ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Löydyn Instagramista nimellä reissuesa.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

3 kommenttia

  1. Oli hauska vihdoinkin tavata Esa, vaikka eipä siinä häslingissä ihan hirveästi ehtinyt vaihtamaan kuulumisia. Mukavia talvireissujen jatkoja, näistä pakkaskeleistä on ihan hyvä lähteä aurinkoon… :)

  2. Erittäin hyviä messutärppejä! Tuo 60e helikopterikierros oli vähän itsellä haaveessa, koska viihdyn parhaiten yläilmoissa :D Oli kiva tavata, vaikka vähän kiireistä siellä kaiken messuilun kanssa olikin itse kullakin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *