koh chang

Ensimmäinen päivä Koh Changilla

Koh Chang, Thaimaa

Saavuin Thaimaan toiseksi suurimmalle saarelle Koh Changille eli Elefanttisaarella perjantaina puoleltapäivin. Koh Chang sijaisee Bangkokista itään Siaminlahdella lähellä Kambozdan rajaa. Kambodzan puolelle suunnittelen siirtyväni viimeistään ensi viikon perjantaina, jolloin maassaololupani umpeutuu.

Koh Chang, Thaimaa

Varasin edellisenä päivänä White Sand Beachiltä eli Had Sai Khaolta tuulettimella varustetun bungalowin Island Lodgesta kahdeksi päiväksi. Arvostelut olivat hyvät, mutta netti ei kuitenkaan toiminut hyvin, vaan oli välissä poissa tuntikausia.

Island Lodge ei sijainnut rannalla, vaan rantatieltä sisämaahan päin parisataa metriä.

Agoda mainosti harhaanjohtavasti hirveitä alennuksia, mutta samalla 700 bahtin (18,5 e) hinnalla olisi saanut myös Booking.comista ja suoraan hotellilta.

Käytän kuitenkin Agodaa mielelläni, jotta saan maksaa netin kautta vähentäen siten sikamaisia pankkikuluja. Thaimaassa menee nykyään rahan nostossa ylimääräinen palkkio pankeille 180 bahtia (4,8 e) jokaisen noston yhteydessä. Tämä siis normaalien 2 e & 2,5 % nostokulujen ja piilotetun 2 % valuuttamuunnospalkkion lisäksi.

Koh Chang, Thaimaa

Näkymä rantatien varrelta. Kävin syömässä Pad Thain italialaisessa ravintolassa.



Koh Chang, Thaimaa

White Sand Beach eli Valkoinen hiekkaranta näytti keskiosaltaan muun muassa tältä. Kuvassa on Apple Bungalowsin ravintola.

Koh Chang, Thaimaa

Minkähän takia noita kivikasoja ei siivota rannalta pois häiritsemästä, onko museovirasto suojellut ne?

Koh Chang, Thaimaa

Onko nämä mangrovepuita?

Koh Chang, Thaimaa

White Sand Beachin pohjoispuolella on edullisempia majataloja kuten tämä Maylamean Bungalows.

Koh Chang, Thaimaa

Näkymä etelään päin Rock Sand -hotellin luota. Matkasto-blogi muuten yöpyi kyseisessä paikassa ja tykkäsi: Paratiisi löytyi: Rock Sand Resort, Ko Chang.

Koh Chang, Thaimaa

Näkymä kohti rannan pohjoisosaa.



Koh Chang, Thaimaa

Ihan pohjoisosassa rantaa on paljon siistin näköisiä bungaloweja, joiden luokse pääsee myös autolla.

Kävelin kahden kilometrin rannan päästä päähän ja takaisin. Kävin uimassa pohjoiskolkassa, ranta oli hyvä ainakin siltä osin.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

3 kommenttia

  1. Rahannostamisen kalleus selvisi mulle vasta Suomessa, kun tutkin tiliotetta. Hitusen ärsytti. Ei sitä siellä reissussa lainkaan ajatellut tarpeeksi. Onneksi kortilla tuli hoidettua kaikki hotelli ym. kulut.

  2. Olipas hauska katsella kuvia paikasta jossa on tullut reissattua muutamaan otteeseen pari vuotta sitten. Onko kuinka rauhallisen oloinen paikka nykyään?

    Ja nuo nostokulut ovat kyllä käsittämättömiä, en edes halua laskea paljonko itsellä meni rahaa hukkaan vaihto-opintojen aikana. Tyhmänä en tajunnut kysellä etukäteen pankista mitään diilejä, tosin en tiedä tekeekö ne Suomessa edes sellaisia. Vaihtokaverilla oli saksassa pankki luvannut hyvittää kaikki nostokulut.

    1. Rauhallinen jos vertaan vaikka Pattayaan, vilkas jos vertaan esim. viiden vuoden takaiseen Koh Lantaan. Bang Baon ranta, jossa olen nyt, on illalla erittäin rauhallinen.

      Nostokuluja voisi pitempään oleskellessa vähentää perustamalla tilin thaimaalaiseen pankkiin ja siirtämällä rahaa sinne netin kautta. Siirrosta tulee toki kuluja, mutta vähemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *