Risteily Jaltalta Pääskysen pesälle, Krim 2019

Tein risteilyn Jaltalta Pääskysen pesälle. Pääskysen pesä -linna on eteläisen Krimin symboli ja yksi suosituimpia käyntikohteita. Pääskysen pesälle pääsee hyvin autollakin, mutta risteilyllä näkee enemmän.

Näin edellisenä päivänä risteilyltä saapuvia turistimassoja, joten päätin lähteä Pääskysen pesän risteilylle heti aamusta, jotta ruuhkat olisivat vähäisemmät.

Otin aamun ensimmäisen risteilylähdön, mutta en sillä täysin ruuhkia välttänyt, vaan hyvin pian meidän jälkeen Pääskysen pesälle saapui muitakin aluksia. Risteilylippuni maksoi 600 ruplaa eli 8,70 euroa.

Pääskysen pesä sijaitsee Gasprassa Ai-Todorin niemellä Jaltalta 12 km länteen teitä pitkin, linnuntietä matkaa on noin 8 km.

Pääskysen pesä sijaitsee 40 metriä korkean Aurora-jyrkänteen reunalla.

Itse asiassa osa linnasta eli näköalatasanne ulottuu jyrkänteen reunojen ulkopuolelle kuten kuvista näkyy.

Vuonna 1927 täällä oli 6-7 richterin maanjäristys, mutta Pääskysen pesä ei pudonnut mereen. Linna ei varsinaisesti vahingoittunut, mutta kallio kärsi vaurioita ja Pääskysen pesä suljettiin kymmeniksi vuosiksi. 1960-luvun lopulla aloitettiin restaurointi ja Pääskysen pesä toimi ravintolana 70-luvulta vuoteen 2011.

Pääskysen pesän laituri, johon risteilyalukset saapuvat.

Laivatykki Pääskysen pesän luona on Krimin vuoden 2014 kansanäänestyksen ja Venäjään liittämisen muistomerkki.

Kyseessä on pienoislinna, jolla on pituutta vain 20 m ja leveyttä 10 m, korkeutta on 12 m.

Kävin tällä kertaa myös sisällä Pääskysen pesässä, joka ei enää toiminut ravintolana, vaan linnassa oli näyttely sen historiasta sekä taidenäyttely. Maalauksia oli esillä kuvan alakerrassa ja ylemmässä kerroksessa esiteltiin historiaa.

Aikaisempi 1800-luvun lopun versio Pääskysen pesästä oli puuta ja väreinä olivat punainen ja keltainen. Nykyinen uusgoottinen Pääskysen pesä on rakennettu vuonna 1912.

Näkymä lahdelle ja Ai-Todorin niemelle Pääskysen pesän ylemmän kerroksen ikkunasta. Sisäänpääsmaksu oli 200 ruplaa eli 2,90 euroa.

Kauemmalla linnan tasolla olevalla kuvaustasanteella ei ollut erityistä ruuhkaa.

Lähemmällä kuvaustasolla ruuhkaa alkoi sen sijaan kerääntyä.

Näkymä kuvaustasanteelta kohti linnaan ja lahtea.

Tornit tuovat mieleen satulinnat ja muistuttavat esimerkiksi saksalaisen Neuschwansteinin linnan torneja. Olen 1990-luvun lopulla käynyt Neuschwansteinin linnassa Munchenin lähellä.

Margeit saapumassa Pääskysen pesälle.

Krim saapumassa hakemaan matkustajia.

Vasemmalla Palmira Palace -hotelli, oikeassa reunassa pyöreämuotoinen Kurpati-sanatorio.

Oikealla näköalatasanne.

Valkoinen rakennus keskellä rinteessä on Livadian palatsi, jossa pidettiin vuonna 1945 Jaltan konfrenssi, johon osallistuivat Churchill, Roosevelt ja Stalin.

Aletaan lähestyä Jaltaa.

Oikealla alkaa Primorski-uimaranta.

Jaltan Primorski-uimaranta, Oreanda-hotelli ja muita hotelleja, aallonmurtajalla Apelsin-ravintola.

Näkymä kohti Jalta rantakatua.

Saapuminen takaisin Jaltan satamaan.

Muut Krim 2019 -postaukset: