Tein vuonna 2025 yhden 24 päivän ulkomaanmatkan Thaimaahan. Kotimaanmatkailua harrastin tekemällä ruskaretken Itä-Lappiin Sallan kansallispuistoon, ja sähköpyöräilemällä Pyhäjärven maisemareittiä.

Penkkariajelut ovat kuvauksellisia, ja olen useampana vuonna käynyt kuvaamassa Tampereen penkkareita. Myös vuonna 2025 olin paikalla, sää suosi ja kuvat onnistuivat hyvin.

Pääsiäisenä kävin Himangalla, kuva on Meksiltä.

Minulla oli tarkoitus tehdä pitempi ulkomaanmatka kaukomaille alkuvuodesta, mutta viivyttelin tarjouslentojen valitsemisessa, ja ostin lopulta Turkish Airlinesin lennot vasta toukokuulle 2025.
Toukokuu oli sikäli hyvä ajankohta että huippusengin ollessa ohi majoitukset olivat edullisia. Alkava sadekausi ei vielä häirinnyt kohtuuttomasti.
Suurimman osan 24 päivän Thaimaan matkastani vietin Koh Samuilla. Yllä olevassa kuvassa on Lamai-uimaranta Koh Samuin itärannikolla. Koh Samuin lisäksi vietin aikaa myös Koh Phanganilla ja Hua Hinissä.

Tein Siaminlahdella päiväretken Ao Nangin merikansallispuistoon.

Syyskuussa oli ruskaretken aika, kohteena oli Sallan kansallispuisto Itä-Lapissa.
Ostin syyskuussa 2025 sähkömaastopyörän, ja pyöräilin 32 km pitkän Pyhäjärven maisemareitin kuuteen kertaan. Julkaisin maisemareittipyöräilyistäni YouTube-videon ja TikTok-videoita.
Matkasuunnitelmat vuodelle 2026
Hiljainen alkuvuosi on hyvä ajankohta matkustaa nykyisen taksikuskin työni kannalta (sometan taksikuskin hommista nimimerkillä Sovelluskuski TikTokissa, Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa ja X:ssä).
Viime vaiheessa lentoja etsiessäni vaihtoehtoina olivat Sri Lanka ja Thaimaa. Kallistuin Thaimaan puoleen Sri Lankan pitempien ja kalliimpien lentojen sekä maahantulomaksun vuoksi.
Ostin 13.1.2026 Finnairin suorat lennot Helsingistä Bangkokiin ajalle 24.2.-24.3.2026 kampanjahintaan 619 euroa. Lentoaika Thaimaahan on 11:15 h ja takaisin 12:35 h.
Käyn ehkä ensin Pohjois-Thaimaassa ajelemassa Mae Hong Sonin kierroksen jos sääolosuhteet sallivat (savukausi).
Sen jälkeen voisin siirtyä vaikka lähelle Kambodzan rajaa Koh Changin, Koh Makin ja Koh Koodin saarille. Kahdella viimeksimainitulla en ole käynyt aikaisemmin.
Yllä on pari kuvaa Koh Mak -saaresta, ja alla muutama linkki Koh Mak ja Koh Kood -artikkeleihin.
Koh Mak – todellinen tähti Thaimaassa
Koh Mook – Idyllistä saarielämää Trangin saarilla
Koh Kood – Thaimaan kaunein saari
Koh Koodin matkaopas – Ihana paratiisisaari
Saarihyppelyä Thaimaassa: Koh Chang, Koh Mak, Koh Kood ja Koh Samet Kambodžan sodan aikaan
Kesällä teen ehkä automatkan Viroon.
Syyskuussa on kolmannen Lapin ruskaretken aika.
Aikaa Thaimaan-lentoon jäljellä:
Thaimaan matkan päivitykset
3.2.2026: Ostin AirAsian jatkolennon Bangkokista Chiang Maihin edulliseen hintaan 35,67 euroa. Vaihtoaika Suvarnabhumin kentällä on noin 6,5 tuntia. Lennon kesto on noin 1,5 tuntia.
5.2.2026: Tarkistin Ulkoministeriön Thaimaa-matkustustiedotteet ja matkavakuutukseni ehdot, ja pahalta näyttää Koh Chang/Mak/Kood -saarikierroksen kannalta.
Ulkoministeriö:
Vältä tarpeetonta matkustamista Thaimaan ja Kambodzhan välisellä raja-alueella.
Matkavakuutusehdot Bank Norwegian (Tryg):
Vakuutus ei ole voimassa maissa tai alueilla, joihin Suomen ulkoministeriö ei suosittele matkustamista
Tulkitsen tätä niin, että matkavakuutukseni ei olisi voimassa noilla saarilla, joten joudun ilmeisesti muuttamaan matkasuunnitelmia.
10.2.2026: Nyt matkustustiedotteessa lukee:
Vältä tarpeetonta matkustamista Thaimaan ja Kambodzhan välisellä raja-alueella.
Noudata erityistä varovaisuutta matkustettaessa Koh Changin, Koh Koodin ja Koh Makin saarille.
Turvallisuustilanteen vuoksi ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista Thaimaan ja Kambodžan välisellä raja-alueella (pois lukien Koh Chang, Koh Kood ja Koh Mak, joissa kehotamme noudattamaan erityistä varovaisutta), ja tarvittaessa selvittämään alueen ajantasaisen tilanteen paikallisviranomaisilta ja uutisista. Raja-alueen turvallisuustilanne voi muuttua nopeasti.
Nämä saaret, joille suunnittelen meneväni, ovatkin nyt kategoriassa ”noudata erityistä varovaisuutta” kategorian ”vältä matkustamista” sijaan, joten tulkinta olisi, että matkavakuutus on voimassa.






Tuo sähkömaastopyörä kiinnostaisi. Kiva vuosi sinulla matkojen osalta. Ja hyvältä kuulostaa myös tämän vuoden alku!