Andalusia, Espanja, Länsi-Eurooppa, Malaga

Argentiinalainen grillijuhla, Malaga 27.2.2013

27.2.2013

Argentiilainen grillijuhla, Malaga

Vietimme tänään asuntolamme eli Malaga Backpackers -hostellin katolla grillijuhlia argentiinalaiseen tapaan. Juhlan aiheena oli hostellissa tehtävän remontin häämöttävä valmistuminen. Hostellin omistajat ovat argentiinalaisia, he ovat muuttaneet Espanjaan toistakymmentä vuotta sitten.


Argentiilainen grillijuhla, Malaga

Vasikanlihaa oli viiden kilon annos. En tiedä tarkasti kuinka kauan liha oli muhinut grillissä, ehkä pari tuntia sillä aikaa kun olin katsomassa MM-hiihtoja TV:stä. Alkupaloiksi oli kahdenlaista makkaraa, josta varsinkin toinen oli hyvää. Mausteiksi oli tarjolla kahdenlaista argentiinalaista kastiketta sekä sinappia.

Argentiilainen grillijuhla, Malaga

Meitä oli syömässä varsin kansainvälinen joukko eli suomalaisia, argentiinalaisia, espanjalaisia, kiinalainen, tansanialainen ja englantilainen.

Argentiilainen grillijuhla, Malaga

Emmanuel Tansaniasta ja kaimani Esa Suomesta.

Argentiilainen grillijuhla, Malaga

Aurinko alkoi paistamaan, ja ruoka maistui hyvin kaikille.

Argentiilainen grillijuhla, Malaga

Espanjassa hyvä punaviini maksaa kolme euroa, ja viidellä eurolla saa jo erinomaista.

No Comments

Leave a Reply

CommentLuv badge