Olen tehnyt Malagassa puolen tunnin juoksulenkkejä, joissa 20 min. juoksua ja 10 min. kävelyä. Rullaluistellut olen kolmisen varttia kerrallaan. Kännykkä minulla on aina mukana eli nämä kaikki kuvat on otettu Samsung Galaxy S III:lla.
Kävin tammikuussa juoksulenkillä aamuisin kahdeksan maissa auringon noustessa.
Ilma saattoi aamulla olla erittäin kylmä, vain viitisen astetta, joten aamulenkit jäivät.
Lauantaina 3. helmikuuta puolenpäivän jälkeen rantahiekalla oli melkoinen joukko kuntoilijoita liikkumassa musiikin tahdissa. Luulisin, että he olivat peräisin rantakadun toisen puolen Go-liikuntakeskuksesta.
Tämä pyöräilykaista on sileää ja sopii siten mainiosti myös rullaluisteluun.
Tämä laatoitus ei sovi rullaluisteluun…
…mutta tällä laatoituksella luistelee hyvin.
Kesken rullaluistelun viime sunnuntaina pysähdyin tälle kioskille ”juomaan”…
…salchipapas eli ranskalaiset makkaralla maksoivat 2 e, refresco eli limsa 1 e.
Yleensä Burger King on ihan autio, mutta viime sunnuntaina siellä oli jostain syystä ruuhka. Itse en ole käynyt ko. paikassa syömässä.
Rantakadun varrelle on jätetty useita korkeita savupiippuja silmänruoaksi, tehtaita ei enää ole.
Viimeisimmällä luistelukerrallani toinen luistin alkoi äkisti jumittaa. Pysähdyin ja huomasin yhdestä rullasta mutterin pudonneen. Mutteri löytyi vähän matkaan päästä ja sain sitä käsin sen verran kierrettyä kiinni, että pystyin luistelemaan hitaasti kämpille.
oi,oi,ihania näkymiä,täällä se sitten ensiviikolla on karu todellisuus silmien edessä,et paljon pysty palmujen katveessa rullaluistelemaan :)
10 päivää 8 asteen pakkasessa Suomessa mennee hyvin, koska sen jälkeen odottaa Meksikon 30 asteen helteet :)