Kivikeskun luontopolku sijaitsee noin 8 km Nokian keskustasta pohjoiseen. Kävin pääsiäislauantaina kiertämässä Kivikeskun luontopolun ja Kivikeskujärven ensimmäistä kertaa.
Kivikeskun luontopolku lähtee Kivikeskun parkista Koukkujärventie 518:sta, lähtöpaikka on merkitty Google-karttaan. Nokian keskustasta on tänne matkaa noin 8 km ja kotoani 10 km.
”Talven peruunnuttua polttopuiden toimitus nuotiopaikoille on estynyt.”
Silta Kivikeskun luontopolun alussa.
Kivikeskujärvelle on parkkipaikalta ohjeviittojen mukaan vain 900 metriä, mutta matkan varrelle mahtuu pari muutakin järveä tai lampea eli Saapaslammi ja Pikku Kivikesku.
Kivikeskulle johtavaa polkua, taustalla siintää Pikku Kivikesku.
Saapuminen Kivikeskujärvelle. Tässä on nuotiopaikka 1, ja nuotiopaikka 2 sijaitsee tästä 400 m oikealle. Siinäpä Kivikeskun luontopolku sitten olisikin Visit Nokian kartan mukaan.
Polkua näkyi jatkuvan kuitenkin myös vastakkaiseen suuntaan järven rantaa pitkin, ja päätin katsoa mihin asti sitä pitkin pääsee.
Puolet Kivikeskujärvestä oli jo sulannut, mutta tämä perhe asteli jäätä pitkin ihan muina henkilöinä. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään astua jäälle näissä olosuhteissa.
Tästäkin pääsi vaelluskengillä yli kuivin jaloin, ja aloin arvailla polun mahdollisesti jatkuvan koko järven ympäri.
Polulla tuli vastaan muutama ihminen ja koira.
Järven rannalla oli linnunpönttöjäkin.
Kivikeskun nuotiopaikka 1 vastarannalta katsottuna.
Sää oli aurinkoinen ja lämpötila oli viitisen astetta.
Kivikeskun pohjoisrantaa.
Kivikeskun nuotiopaikka 2 vastarannalta katsottuna.
Kivikeskujärven rannalla oli kokonaista yksi mökki laitureineen ja pihakeinuineen.
Näkymä Kivikeskun koilliskärjestä.
Näkymä kohti Kivikeskun pohjoisrantaa.
Matkaa kertyi Sports Trackerin tallentamana noin 3,5 kilometriä.
Nokian luontopolut -linkit
Maatialanharjun luontopolku keväällä, Nokia | Reissuesan matkablogi
Kivikeskun luonnonsuojelualue | Visit Nokia
Nokian retkeilyreitit -esite (pdf) | Visit Nokia
”Kivikesku on osa Kaakkurijärvien Natura-aluetta, joka on pienten lampien ja järvien muodostama kokonaisuus, jolla pesii yksi Etelä-Suomen suurimmista kaakkuripopulaatioista.”
Hienoja kuvia, mikä kamera?
Sony A7 mk1 ja vakio-objektiivi.