Siirtyminen Egyptistä Israeliin sujui hyvin, ensin tunti bussilla Nuweibasta Tabaan, jossa 10-15 minuutin kävely rajalle. Israelin rajatarkastus oli maineensa veroinen tarkuudessaan, minulta kyseltiin paljon matkasuunnitelmistani. Palestiinastakin kysyttiin, mutta sanoin etten ole kiinnostunut politiikasta.
Egypti
Muka edellisen siirtymän virheestäni oppineena katsoin tarkasti Lonely Planetista milloin busseja menee Dahabista Nuweibaan. Asemalla totesin, että ei klo 16:n bussia ollut olemassakaan, vaan seuraava lähtee 18:30. Olisi pitänyt kysyä vaikka hotellilta aikatauluja.
Dahabin rantaa Jay’s -ravintolasta katsottuna. Dahab sijaitsee Punaisella merellä noin 70 km Sharm el Sheikistä pohjoiseen. Siirtymätaipele ei sujunut ihan kuin Strömsössä, vaan vietin bussiasemalla muutaman tunnin. Ei siinä mitään, aika kului nopeasti novellia lukiessa.
Ensimmäistä kertaa varasin hotellin etukäteen Egyptissä. Pakettimatkakohde Sharm el Sheikhissä on budjettimajoitusta niin heikosti tarjolla, että katsoin parhaaksi varmistaa yösijan. Kuvassa yllä hotellini pienempi uima-allas.
Lue loput kirjoituksesta Sharm el Sheikh, Egypti 17-19.4.2012
Yllä 2,5 minuutin mittainen videoni Felukka-purjehduksestani Niilillä Kairossa. Felukka (Felucca) on perinteinen puinen purjevenetyyppi, joka on edelleen käytössä itäisellä Välimerellä, Punaisella merellä ja erityisesti Niilin varrella.
Lue loput kirjoituksesta Video: Felukka-purjehdus Niilillä, Kairo 17.4.2012
Jos voisit käydä vain yhdessä Egyptin suurimmista nähtävyyksistä, jotka ovat pyramidit, Kuninkaiden laakso, Karnakin temppeli ja Egyptiläinen museo, suosittelisin Egyptiläistä museota. Siellä on eniten nähtävää, haudoista ryöstetyt aarteet ovat siellä.
Lue loput kirjoituksesta Kairon Egyptiläinen museo 16.4.2012
Kävelin Kairon keskustasta Talaat Harb -kadulta joitakin kilometrejä itään päin Kairon islamilaiseen kaupunginosaan moskeijoiden ja basaareiden keskelle. En osannut kulkea matkaoppaassa ehdotettua reittiä, mutta muutama minareetti tuli kuitenkin nähtyä.
Lue loput kirjoituksesta Kairon islamilainen kaupunginosa 16.4.2012
Matka likaisessa junassa Luxorista Kairoon kesti yli kymmenen tuntia. Lisäksi lähtöä piti odottaa 1,5 h – turisti-info neuvoi menemään asemalle puoli tuntia aikaisemmin ja juna oli tunnin myöhässä.
Kuvasin tämän tunnelmallisen neljän minuutin mittaisen videon ensimmäisellä kuumailmapallolennollani Egyptin Luxorissa. Lennon ajankohta oli pian auringonnousun jälkeen klo 05:35-06:35 ja paikka Niilin länsiranta eli Kuninkaiden laakson puoli Luxorista. (Musiikki CC Audionautix.com)
Lue loput kirjoituksesta Video: Kuumailmapallolento Egyptin Luxorissa 13.4.2012
Tein Egyptin Luxorissa ensimmäisen kuumailmapallolentoni, paikkana oli Kuninkaiden laakso Niilin itärannalla.
Lue loput kirjoituksesta Kuumailmapallolento ja Kuninkaiden laakso, Luxor, Egypti 13.4.2012






