Postilaitoksen pääkonttori Guatemala Cityssä, Calle 12, Zona 1.
Käytin Guatemala Cityä jälleen yöpymispaikkana, jottei samana päivänä tarvitse matkustaa liikaa. 4 h sukkulabussini San Pedrosta oli käytännössä perillä Guatemala Cityssä 7 h jälkeen. Oli hyvä, että tulin aamubussilla, koska muuten en olisi ehtinyt käydä Tican terminaalissa ostamassa bussilippua El Salvadoriin huomiselle. Terminaalii meni kiinni jo klo 18 ja olin paikalla 17.30.
Eka tunti bussissa oli kärsimystä minulle. Maisemat olivat kyllä hienot kuten kuvasta näkyy, mutta neulansilmät aiheuttivat minulle matkapahoinvointia.
Oikeuspalatsi eli Korkeimman oikeuden rakennus.
Kauhea oli ruuhka klo 17 lauantaina Transmetro-busseissa, minun piti odottaa varmaan kuudes bussi ennen kuin mahduin sisään. Minkälainenhan ruuhka on sitten arkisin, onneksi ei tarvitse olla sitä katsomassa.
Zona 1:llä, jossa majailen, on pitkä Avenida 6A -kävelykatu, jonka kävin jälleen kävelemässä läpi.
Rauhan monumentti eli Monumento a la Paz.
Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Taco Bellissä syömässä. Hyvää oli, varmaan tulee käytyä vielä joskus uudestaankin. Täällä on muuten valtavasti eri pikaruokaketjujen ravintoloita, sekä kansainvälisiä että kotimaisia.
Guatemalan keskuspankin seinäkoristeet.
Katedraali keskuspuiston laidalla.
Keskuspuisto oli illalla liian hämärästi valaistu ja nurmikolla oli roskia.
Kamerani Sony NEX-5R:n lataus sen omalla laturilla ei enää toimi, huoltoreissu odottaa kunhan palaan Suomeen. Tilanteen on pelastanut videokameralle hankkimani yleislaturi, jolla voi ladata hyvinkin erilaisia irtoakkuja.
Ainoiden pitkien housujeni vetoketju hajosi jo lentomatkalla, vielä en ole saanut käytyä räätälillä vaihdattamassa.
Matkakulut
Laskeskelinpa matkakuluja jälleen. Guatemalassa olin 15 päivää, kulut päivää kohti olivat 29,5 euroa eli halpa maa kyseessä. Meksikon kulut ilmoitin aikaisemmin väärin, oikea luku on 35 euroa/päivä. Belize 46,5 e/pv. Yhteensä olen nyt ollut 26 päivää reissussa, keskikulut 33,5 e/pv.