Kävin Venäjän kultaisen renkaan varrella sijaitsevassa kuvankauniissa Pljosin pikkukaupungissa elokuun ensimmäisenä lauantaina. Pljos sijaitsee Volgan rannalla 400 km Moskovasta ja 70 km Ivanovosta koilliseen.
5,2 km kävelyreittini Pljosissa Sports Trackerin piirtämänä. Viikonloppuna perusturisteja ei päästetä autolla Pljosin keskustaan asti. Autoille oli iso maksullinen parkkipaikka (100 ruplaa eli vajaat 1,5 euroa).
Nousin ensiksi Katedraalin vuorelle josta avautuivat hienot näköalat Pljosin itäosaan ja Volgalle, Pljosin länsiosasta ei näkynyt muuta kuin kirkontorneja. Sää oli epävakainen, ajoittain hieman satoi, mutta ajoittain aurinkokin pilkisteli ja sai hyviä kuvia.
Pljosissa on 1800 asukasta, mutta se on suosittu turistinähtävyys, jossa on edelleen 1900-luvun alun tunnelmaa. Booking.com löytää Pljosista 39 majapaikkaa. En kuitenkaan yöpynyt Pljosissa, vaan Kostromassa 75 km Pljosista luoteeseen.
Rantakadulta voi lähteä jokiristeilylle.
Levitanin vuorella sijaitseva pieni puukirkko on nimeltään Kristuksen ylösnousemuksen kirkko
Volgan toisella puolen Pljosia vastapäätä sijaitsevan kylän nimi on Gravini Karjer, joka suomeksi käännettynä on Soramonttu. Noin idyllisen näköinen kylä ansaitsisi paremman nimen.
Laskeuduin rantakadulle Volgan rannalle, jossa oli taiteilija Levitanin patsas ja kotimuseo. En käynyt kotimuseossa katsomassa Levitanin maalauksia, vaan suuntasin Levitanin vuorelle katsomaan maalausten maisemia.
Volgalla kuljetettiin valtavaa proomua, joka tekstien perusteella saattaisi olla tulossa Arkangelista. Edessä toinen hinaaja veti proomua ja takana toinen työnsi.
Kävin rantakadun kioskilla kahvilla ja piirakalla. Rantakadulla oli hauskoja puisia menopelejä.
Tämä kaunis keltainen talo on myynnissä.
Grand Sova eli Suuri Pöllö -hotelli ja -ravintola ei ole halvimpia kuten pihan Porchesta voi päätellä. Hotellin huoneiden hinnat alkavat 120 eurosta.
Perinteiset ikkunakoristelut.
Viherkeltapunainen talo Kirovin kujalla.
Pyhän Varvaran kirkko vuodelta 1821.
Portaat Levitanin vuorelle ja näkymä Volgalle.
Levitanin taiteilijapatsas Levitanin vuorella. Puukirkon luona oli yksi taidemaalari parhaillaan töissä.
Levitanin vuoren Kristuksen ylösnousemuksen kirkko vuodelta 1699 siirrettiin Pljosiin Biljukovosta vuonna 1982 (toisen lähteen mukaan 1970-luvulla).
Pieni puukirkko on sisältä koristeellinen.