Ruskamaisemia 2022

| Lukuaika 3 min

Olen viimeisen parin viikon aikana kuvannut paljon ruskamaisemia Kangasalla, Tampereella ja Nokialla.

Tiesitkö muuten, että Visit Finland on julkaissut sivuillaan ruskavahdin, josta voi tarkistaa millä aikataululla ruska etenee pohjoisesta etelään?

Ruskamaisemia Kangasalan Pitkäjärvellä.

Sunnuntaina lokakuun 2. päivänä tulin Kaukajärvelle ja vähän Pitkäjärvellekin asiasta tähden kuvaamaan ruskaa. Etualalla näkyy Kaukajärveä, tien toisella puolella avautuu Pitkäjärvi.

Olen kuvassa mukana veneiden luona keltavihreässä takissa. Minua luultiin venepaikkojen tarkastajaksi :-).

Ruskamaisema Kaukajärvellä Kangasalla.

Näkymä vastakkaiseen suuntaan eli Pitkäjärven puolelta Kaukajärven Sillansalmelle. Ottaen huomioon, että aurinko ei paistanut, kuvista tuli yllättävän hyviä.

Kalastaja kanootissa ruskamaisemassa Kaukajärvellä Kangasalla.

Kalastaja toi Kaukajärvelle kaikuluotaimella varustetun kanootin farmari-Volvon katolla.

Ruskamaisemassa Kaukajärven Liutunniemi ja Liutun uimaranta Kangasalla.

Kaukajärven Liutunniemi ja Liutun uimaranta. Nämä osat Kaukajärvestä kuuluvat Kangasalan puolelle.

Minuutin mittainen dronella kuvattu 4K-videoni Kaukajärveltä ja Pitkäjärveltä.

Tampereen Kintulammin retkeilyalueen Saarijärven ruskamaisemia.

4. lokakuuta paistoi vihdoinkin aurinko, joten lähdin ihailemaan ruskaa Kintulammin retkeilyalueelle Tampereelle. Menin ensiksi Saarijärvelle, jonka tiesin aikaisempien käyntien perusteella kuvauksellisimmaksi retkeilyalueen järvistä.

Tampereen Kintulammin retkeilyalueen Saarijärvi ruskan väreissä.

Näkymä Saarijärven laavun lähistöltä.

Tampereen Kintulammin retkeilyalueen Kintulammin ruskamaisemia.

Söin eväät Saarijärven laavulla nuotion ääressä, ja kävin sitten kuvaamassa myös Kintulammia.

Kuvasin Kintulammin retkeilyalueella dronella myös vajaan kahden minuutin mittaisen 4K-videon.

Kangasalan keskustan Vesaniemi ruskan väreissä.

7. lokakuuta etsiskelin ruskamaisemia kotipaikkakunnallani Kangasalla. Tässä kuvassa on Kangasalan keskustan Vesaniemi Vesijärven ja Ukkijärven välissä.

Kangasalan Haralanharju ruskan väreissä.

Haralanharjulle saapuessani aurinko pilkisteli sopivasti pilvien välistä.

Kangasalan Haralanharju ja Vesijärven Havisevanlahti ruskan aikaan.

Haralanharju ja Vesijärven Havisevanlahti.

Nokian Kivikeskujärvi ruskan aikaan.

Sunnuntaina 9. lokakuuta otin kohteeksi Nokian ja Kivikeskujärven, jonka kiersin paitsi dronella myös kävellen rantapolkuja pitkin.

Ruskamaisemai Nokiavirran varrelta Nokialta.

Kävin samalla reissulla ottamassa kuvan Nokianvirrasta Melon vesivoimalaitoksen luota.

Nokian Melon vesivoimalaitos ruskan aikaan.

Melon vesivoimalaitoksen luona sähköjohdot ovat vaarallisella korkeudella kuvauskopterin kannalta (alueen maksimilentokorkeus 50 m), mutta vältyin törmäykseltä.

Haaviston tuulimylly Kangasalan Saarikylissä.

Lokakuun 10. päivä kävin kuvaamassa ruskamaisemia Kangasalan Saarikylissä. Vanhan Haaviston tuulimyllyn luokse on hyvä pysäköidä auto.

Ruskamaisemia Kangasalan Saarikylistä.

Saarikylien Kylien kylä. Talvella tuossa järvellä Heikin leivän rannassa on retkiluistelurata. Kesällä samalla paikalla voi vuokrata kanootteja.

Ruskamaisemia Kangasalan Saarikylistä.

Saarikylien ruskamaisemia.

Ruskamaisemia Kangasalan Kaivannosta.

12. lokakuuta kävin kuvaamassa Kangasalan Kaivantoa.

Kangasalan Kaivannon kanava ruskan aikaan.

Kaivannon kanava Roineen puolelta katsottuna. Wikipedia kertoo Kaivannon kanavasta:

Kaivannon kanava sijaitsee Kangasalla Längelmäveden ja Roineen välissä Keisarinharjusta ja Vehoniemenharjusta muodostuvan harjujakson matalimmalla kohdalla.

Kanavan yli on nykyään Lahteen vievän valtatie 12:n silta ja paikalla on kioski. Kanavalla järjestetään talvisin mm. avantouimareiden uintitapahtumia, Kaivannon kanavan yliuinteja.

Keväisin taas pidetään perinteinen kuoretapahtuma, jonka idea perustuu siihen, että kanavasta on pyydetty suurilla haaveilla (lipoilla) kutemaan nousevia kuoreita. Tämän kalastusmuodon huippukausi on lyhyt ja se ajoittuu aikaan jäidenlähdön ja koivun lehteentulon välillä.