Kävin tänään ensimmäistä kertaa tänä talvena retkiluistelemassa, paikkana Tampereen Näsijärvi, lähtö BikiniBaarilta (Paasikiventie 8). Luistelimme veljeni kanssa koko auratun reitin Mustanlahden koukkausta (kartta) lukuunottamatta. Matkaa kertyi noin 8 km, aikaa kului noin 55 minuuttia.
Alussa oli 1-2 km melko sileää jäätä, suurimmalla osalla reittiä oli ajoittaista röpöä. Varsin tyypillinen luistelukokemus siis, hieman pitää pidätellä kaatumisen varalta.
Pakkasta oli noin kuusi astetta, tuuli ei ollut liian voimakas. Toteutin kerrospukeutumista onnistuneesti myös käsiin ja jalkoihin, kahdet sukat ja kahdet hanskat päällekkäin estivät jäätymisen.
Karibialle?
Luistelun jälkeen etsiskelin eri hakukoneiden kuten skyscanner.fi avulla mahdollisimman edullisia lentoja Dominikaaniseen tasavaltaan, vähintään kuukauden reissu ja ajankohta maalis-huhti 08. Halvimmat lennot, jotka löysin olivat American Airlinesiltä Englannin ja USA:n kautta, 681 euroa. Miltä kuulostaisi?
Siilinkarin osuuden huonompi jää johtuu siitä että sitä ei ole jäädytetty, vaan pelkästään aurattu.