Amerikka, Dominikaaninen tasavalta, Väli-Amerikka

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo osa 1, Dominikaaninen tasavalta

13.3.2014
Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Kuvassa on Santo Domingon Itsenäisyyden puiston (Parque Independencia) pääportti. Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi helmikuun 27. vuonna 1844 haitilaisten vallasta. Myöhästyin siis hieman 170-vuotisjuhlallisuuksista.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Kristoffer Kolumbuksen veli Bartolomeo perusti Hispaniolan saarelle Amerikan vanhimman espanjalaiskaupungin Santo Domingon vuonna 1496. Santo Domingossa on asukkaita nykyisin noin 3,5 miljoonaa.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Dominikaanisen tasavallan (Republica Dominicana) motto on ”Dios, Patria, Libertad” eli ”Jumala, Isänmaa, Vapaus”.

10-miljoonaisesta väestöstä 95 % on katolisia ja ilmeisesti uskonnollisuutta myös harrastetaan aktiivisesti. Boca Chican katolisessa kirkossa oli jumalanpalvelus arki-iltana ja kirkko oli niin täynnä, että kuuntelijoita istui myös ulkona.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Patsaat esittävät itsenäisyystaistelun johtohahmoja, jotka olivat Duarte, Sanches ja Mella. Juan Pablo Duarten mukaan nimettyjä katuja näyttäsi olevan joka kaupungissa.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Muistomerkillä palaa tietysti ikuinen tuli.

Itsenäisyyden aukio, Santo Domingo

Vartioivilla sotilailla on komeita uniformuja.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Itsenäisyyden aukiolle kerääntyi komeat pilvet ja pian olin puun ja räystään alla pitämässä sadetta.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Näkymä Itsenäisyyden puiston portin sisäpuolelta kohti El Conde -kävelykatua, jonka varrella hotellini sijaitsi.

Itsenäisyyden puisto, Santo Domingo

Maksoin hotelli Monumentalissa (Calle El Conde 355, Zona Colonial) yöstä noin 23,5 euroa, varasin Booking.comin kautta. Hotelli oli sellainen kuin arvosteluissa kerrottiin. Valintani ratkaisi lopulta se, että hotelliin pääsi sisään muita aikaisemmin.

2 Comments

  • Reply Marit 13.3.2014 at 18:30

    Kieltämättä Dominikaaninen tasavalta on ihastuttava 🙂 Milloin matka Thaimaahan?
    http://thaimaahan.net
    Marit äskettäin postasi…Comment on Khanom by Esa SMy Profile

    • Reply Esa Isopahkala 18.3.2014 at 02:36

      Tämän vuoden loka-joulukuun matkakohteeksi Thaimaa on harkinnassa yhtenä kärkivaihtoehdoista. Viime Thaimaan käynnistä on vierähtänyt jo neljä vuotta.

      Marit, tuo antamasi linkki ei toimi.

    Leave a Reply

    CommentLuv badge