Kuvassa on Santo Domingon Itsenäisyyden puiston (Parque Independencia) pääportti. Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi helmikuun 27. vuonna 1844 haitilaisten vallasta. Myöhästyin siis hieman 170-vuotisjuhlallisuuksista.
Kristoffer Kolumbuksen veli Bartolomeo perusti Hispaniolan saarelle Amerikan vanhimman espanjalaiskaupungin Santo Domingon vuonna 1496. Santo Domingossa on asukkaita nykyisin noin 3,5 miljoonaa.
Dominikaanisen tasavallan (Republica Dominicana) motto on ”Dios, Patria, Libertad” eli ”Jumala, Isänmaa, Vapaus”.
10-miljoonaisesta väestöstä 95 % on katolisia ja ilmeisesti uskonnollisuutta myös harrastetaan aktiivisesti. Boca Chican katolisessa kirkossa oli jumalanpalvelus arki-iltana ja kirkko oli niin täynnä, että kuuntelijoita istui myös ulkona.
Patsaat esittävät itsenäisyystaistelun johtohahmoja, jotka olivat Duarte, Sanches ja Mella. Juan Pablo Duarten mukaan nimettyjä katuja näyttäsi olevan joka kaupungissa.
Muistomerkillä palaa tietysti ikuinen tuli.
Vartioivilla sotilailla on komeita uniformuja.
Itsenäisyyden aukiolle kerääntyi komeat pilvet ja pian olin puun ja räystään alla pitämässä sadetta.
Näkymä Itsenäisyyden puiston portin sisäpuolelta kohti El Conde -kävelykatua, jonka varrella hotellini sijaitsi.
Maksoin hotelli Monumentalissa (Calle El Conde 355, Zona Colonial) yöstä noin 23,5 euroa, varasin Booking.comin kautta. Hotelli oli sellainen kuin arvosteluissa kerrottiin. Valintani ratkaisi lopulta se, että hotelliin pääsi sisään muita aikaisemmin.
Kieltämättä Dominikaaninen tasavalta on ihastuttava :) Milloin matka Thaimaahan?
http://thaimaahan.net
Tämän vuoden loka-joulukuun matkakohteeksi Thaimaa on harkinnassa yhtenä kärkivaihtoehdoista. Viime Thaimaan käynnistä on vierähtänyt jo neljä vuotta.
Marit, tuo antamasi linkki ei toimi.