Ikurin Pyhäpolku eli jääveistosnäyttely Tampereella oli upeasti valaistu.
Pyhäpolku alkaa Ikurin Virelän eli urheiluseura Ikurin Vireen urheilutalon luota, osoite on Tuohikorventie 27. Aamulehden mukaan tapahtuman järjestäjinä toimivat Ikurin Vire ja Ikurin-Haukiluoman omakotiyhdistys. Pyhäpolulla on 10 sponsoria Tampereelta ja Nokialta.
Suomen Jouluvalo on toteuttanut Pyhäpolun komean väriä vaihtavan valaistuksen.
Hirvi-jääveistos.
Pyhäpolku on auki ympäri vuorokauden. Sisäänpääsymaksua ei ole, vaan kävijät voivat lahjoittaa keräyslaatikkoon.
Tämä lienee pukki eli vuohi.
Jääkarhu.
Haltia.
Saapuessani Pyhäpolulle lauantaina noin klo 20 paikalla oli makkara- ja mehumyyntiä, mutta polulta palatessani myyntipiste oli suljettu. Pihalla oli kuitenkin vielä mahdollisuus paistaa makkaraa nuotiolla.
Ks. myös Valopolku 2019 Tampereen Tohlopissa.