Yövyin Itä-Euroopan automatkallani 2023 Lublinissa, ja kävin tutustumassa Lublinin vanhaankaupunkiin.
Jätin auton parkkiin Targ pod Zamkiem -nimiselle maksulliselle pysäköintialuelle, päivähinta yksi euro. Kävin ensimmäiseksi katsomassa Lublinin katedraalia.
Lublinin vanhankaupungin toriaukiota (Rynek starego miesta) ympäröivät hienot talot.
Kävin syömässä leipomon georgialaisen juustohatsapurin ja päärynälimsan (5,50 e).
Grodzka-kadun yllä on nuorallakävelijäpatsas.
Kuvan Plac Po Farze -aukiosta puolankielinen Wikipedia kertoo seuraavaa (käänsin DeepL-konekääntäjällä):
Plac Po Farze – Lublinin vanhassakaupungissa sijaitseva aukio, joka syntyi Pyhän Mikael Arkkienkeli Mikaelin seurakunnan kirkon purkamisen jälkeen. Vuosina 1936-1938 kirkon perustukset kaivettiin esiin, jolloin löydettiin muun muassa kylkiholvien jäänteitä. Monien vuosien ajan perustusten ääriviivat olivat näkyvissä useissa paikoissa kirkon jälkeisellä aukiolla. Vuonna 1991 aukio sai nykyisen nimensä.
Vuonna 2002 aukio maisemoitiin, kirkon perustukset paljastettiin, asennettiin valaistus ja päällystettiin. Tämän ansiosta Pyhän Mikaelin kirkon koko on nähtävissä. Nykyään Po Farzen aukio on Lublinin asukkaiden konsertti- ja kokoontumispaikka.
Lublinin linnaan johtava portti ja tie.
Lublinin linnan torni ilta-auringossa. En käynyt nyt linnassa sijaitsevassa Lublinin museossa, mutta olen siellä käynnyt vuonna 2015.
Seuraavana aamuna kiipesin Kolminaisuuden torniin (Wieza Trynitarska) katsomaan vanhaakaupunkia ylhäältäpäin. Dronea täällä ei saa lennättää ilman erikoislupaa mikäli oikein ymmärsin.
Tornissa on myös uskonnollisen taiteen museo ja pikku kahvila. Lippu maksoi 15 zlotya eli 3,30 euroa.
Viereinen Lublinin katedraali Kolminaisuuden tornista katsottuna.
Oikealla Krakovan portin torni, siitä vasemmalle keltainen talo on Lublinin kaupungintalo.
Vanhan torin keskellä olevassa rakennuksessa toimii Lublinin museon toimipiste eli Raatihuoneen ja kruununoikeuden museo.
Lublinin linna Kolminaisuuden tornista katsottuna.
Krakovan portti (Brama Krakowska). Rakennuksessa sijaitsee Lublinin kaupunginmuseo.
Trybunalska-pubin seinäkoristeet lähikuvassa.
Dominikaaniluostarin kirkossa kannattaa myös käydä.
On komea tuo Lublinin katedraali. Näyttääpä hatsapuri erilaiselta kuin Suomessa, ja on muuten limpparin kanssa edullinen; eipä taida tuota yhdistelmää saada Suomessa alle kympillä.