teide

Reissuesan matkablogin 10 luetuinta postausta vuonna 2014

Las Canteras

Las Canteras, Las Palmas

Vuosi 2014 on päättymässä, joten katsotaan mitkä Reissuesan matkablogin postaukset olivat luetuimmat vuoden aikana. Kirjoitusajankohdalla ei tässä vertailussa ole merkitystä, vaan vain sillä kuinka usein luettiin. Useimmat luetuimmista postauksista ovat jo vuoden 2013 aikana kirjoitettuja.

1. Muutto talveksi Kanarialle vai johonkin muualle ihanneilmastoon?

Pohdiskeluni parhaista edullisista ja lämpimistä talvenviettokohteista keräsi reilut 1700 sivunkatselua Google Analyticsin mukaan.

2. Vuokrasin asunnon Las Palmasista kuukaudeksi

Las Palmas on jälleen suosittu matkakohde eikä syyttä, siellä sijaitsee Euroopan paras kaupunkiranta Las Canteras. Jos kirjoitat Googleen vaikka ”Las Palmas asunto” saatat hyvin päätyä lukemaan tätä Las Palmas -postaustani.



3. Fuengirola 27.1.2013

Aurinkorannikon Fuengirolassa taitaa asua enemmän suomalaisia kuin missään muualla Espanjassa. Tein retkiä Costa del Solilla opiskellessani espanjaa Malagassa.

4. Ostin retkiluistimet ja kävin kokeilemassa Ylöjärven Keijärvellä

Retkiluistelupostaukseni vuodelta 2011 jaksaa yllättää, sitä luetaan edelleen paljon.

5. Las Palmasin halpoja hintoja

Listaan yksinkertaisesti kokemuksiani Las Palmasin hinnoista.



6. Benalmadena 26.1.2013

Toinen Aurinkorannikko-postaukseni.

7. Kävin Teiden tulivuorella 3555 metrissä

Teide

Upeimmat nähtävyydet Teneriffalla ovat mielestäni Teiden tulivuori ja Anagan luonnonpuisto.

8. Torremolinos 23.1.2013

Kolmas vilkaisu Aurinkorannikolle.

9. Uuden videokameran valinta ja testivideo

Kertomus siitä miten valitsin nykyisen videokamerani, mukana myös Keskisen kyläkaupassa kuvattu testivideo. Tiesitkö muuten, että olen kirjoittanut kauppakorkeassa gradun otsikolla Kuluttajan videokameran valintaprosessi?

Koko matkablogin historian eniten luettu (lähes 12 000 kertaa) postaus on myös kuvaukseen liittyvä: Matkakameran valinta – Canon Powershot 100.

10. Kävely Playa del Inglesistä Maspalomakseen

Playa del Ingles, Gran Canaria, Kanariansaaret, Espanja

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *