Menomatkalla Lahteen Kalevan kisoihin kävin Asikkalassa katsomassa Vääksyn kanavaa ja Route 24 -liikenneaseman amerikanrautoja.
Vääksyn kanava
Vääksyn kartta Majakkapaviljongin luona. Pysäköin auton Matkapaviljongin luona olevalle pysäköintialueelle, jota ei ole tähän karttaan merkitty.
Vääksy ja Vääksyn kanava sijaitsevat Lahden keskustasta 26 km pohjoiseen. Kotoa Tampereelta Vääksyyn oli matkaa 135 km.
Vääksyn Majakkapaviljonki-ravintolan arvosana Google-arvosteluissa on 4.2/5.
Majakkapaviljongin terassi on Vääksyn kanavan puolella.
Vääksyn satamassa majakkapaviljonkia vastapäätä on vuokrattava Saunapaviljonki. Satamassa on 30 vierasvenepaikkaa ja 24/7 tankkauspiste. Kuvan etualalla näkyy Päijänne, taustalla Vesijärvi.
Wikipedia kertoo Vääksyn kanavasta seuraavaa:
Vääksyn kanava eli Vesijärven kanava on Asikkalassa sijaitseva kanava, joka yhdistää Vesijärven Päijänteeseen. Se kulkee Toisen Salpausselän poikki Vesijärven laskujoen Vääksynjoen suuntaisesti hieman sen itäpuolella.
Kanavan pituus on 1,3 kilometriä, ja sitä voivat käyttää enintään 35,0 metriä pitkät, 8,3 metriä leveät, 11 metriä korkeat ja syväykseltään 2,4-metriset alukset. Vääksyn kanava on nykyään Suomen vilkkain veneilykanava.
Kanavassa on vain yksi sulku. Vedenpintojen korkeusero on noin kolme metriä. Kanavan ylittävän läppäsillan alikulkukorkeus suljettuna on 2,1 metriä. Kanavan ympärillä on Asikkalan keskustaajamaksi muodostunut Vääksy.
Läppäsilta on näissä kuvissa suljettuna, neljä venettä odottavat sillan avautumista.
Silta on auki ja neljä venettä pääsevät jatkamaan kohti Vesijärveä.
Vastakkaisesta suunnasta on vuoroaan odottamassa kolme venettä ja yksi vesiskootteri.
Kuvasin dronevideon Vääksyn kanavasta, kesto 41 sekuntia.
Route 24:n amerikanraudat
Route 24 -liikenneasema sijaitsee Asikkalan Vesivehmaalla 24-tien varrella 17 km Lahden keskustasta pohjoiseen. Route 24:n kotisivu kertoo, että kyseessä on ”kahvio, ravintola, savustamo, autohuolto ja paljon muuta”.
Liikenneaseman luona on seitsemän puoliksi maahan haudattua graffitien peittämää amerikanrautaa.
Emme ole tainneet Vääksyssä koskaan pysähtyä, vaikka se lähellä sijaitseekin. Tänä kesänä on vielä tarkoitus mennä, todennäköisesti joskus kuun lopulla. Täytyy ainakin nuo amerikanraudat pitää mielessä ja Majakkapaviljonki vaikuttaa oikein mainiolta ruokapaikalta.