Ostin lentoliput Dominikaaniseen tasavaltaan

Dominican Republic

Alla on ostamieni lentojen aikataulut eli lähden tiistaina 4.3.2014 ja olen takaisin Suomessa lauantaina 3.5.2014, olen siis reissussa kaksi kuukautta. Välilaskut ovat Lontoossa ja Miamissa sekä meno- että tulomatkalla. Vaihtoajat kentillä ovat 2:10-2:25 tuntia eli kyllä ne todennäköisesti riittävät, vaikka Miami onkin inhottavan hidas vaihtopaikka.

Lennot Dominikaaninen tasavalta

Viimeksi Amerikkaan suunnatessani ostin lennot suoraan American Airlinesin sivuilta, mutta tällä kertaa tuli edullisemmaksi käyttää välittäjiä. Lennot maksoivat 771 euroa Rantapallon/BravoFlyn kautta ostettuna. Mainittu kokonaishinta oli kaikissa vaiheissa 762 euroa, mutta maksamisen jälkeen tuli ilmoitus, että luottokortilta on veloitettu 771 euroa.

Lisäksi minun on vielä ostettava ESTA, joka maksaa 14 USD eli noin 10 euroa. Ostin ESTA:n vuosi sitten eli se olisi voimassa, mutta passin vaihtumisen vuoksi se on uusittava.

Dominican RepublicDominikaanisen tasavallan kuvat olen lainannut kuvapalvelu Flickristä Creative Commons -lisenssillä.

Tutkin myös monimutkaisempia reittivaihtoehtoja muun muassa Espanjan ja Belgian kautta sekä halpalentoyhtiöillä Norwegianilla ja Spiritillä Floridan Fort Lauderdalen kautta, mutta saavutettavat säästöt olisivat tuhrautuneet yöpymisiin välilaskupaikoissa. Lisäksi myöhästymisten tai peruuntumisten kannalta on parempi, että kaikki lennot ovat samalla lipulla.

Pääkaupunki Santo Domingoon hieman tutustuttuani aion suunnistaa ensimmäiseksi Samanan niemimaalle Dominikaanisen tasavallan koillisosaan muun muassa valaita katsomaan. Sen jälkeen siirryn pitkin pohjoisrannikkoa Cabareteen, Sosuaan ja Puerto Plataan, joista johonkin asetun.

Kalliimman itärannikon, jossa sijaitsevat All Inclusive -kohteet Punta Cana ja Bavaro, luulisin jättäväni väliin. Myöskään matkaa rajan taakse Haitiin en ainakaan toistaiseksi suunnittele.

Olen alkanut valmistautua matkaan ostamalla Lonely Planetin Dominican Republic & Haiti -matkaoppaan sähköisessä muodossa. Aikaa lähtöön on nyt 28 päivää ja laitoin tuohon sivupalkkiin laskurin raksuttamaan kohti lähtöaikaa.

Sain myös vuokrattua asuntoni Nokialla maalis-toukokuuksi. Toukokuulle on sitten lisää matkasuunnitelmia, mutta niistä hieman myöhemmin.

Mitä tykkäät matkakohteeni valinnasta? Oletko käynyt Dominikaanisessa tasavallassa ja haluatko suositella jotakin kohdetta erityisesti?

Matkafoorumi: Dominikaaninen tasavalta matkakohteena.

Tyypillinen päivän ylin lämpötila on 28 astetta, yön alin 17 astetta, vesi 26 astetta.

15 kommenttia artikkeliin ”Ostin lentoliput Dominikaaniseen tasavaltaan”

  1. Juuri viime viikolla oli aurinkomatkojen äkkilähtösivustolla pelkät lennot Dominikaaneihin pariksi viikoksi alle neljä sataa. Meinasi kyllä sormet syyhytä vähän liikaakin mutta alta kuukauden päästä taas reissuun ja muutenki pitäis olla koulussakin välillä joten saa lompakkokin minun puolesta levähtää :) ihan loistavaa matkaa sulle!

    • Nyt on kyllä ollut poikkeuksellisen hyviä äkkilähtötarjouksia. Olisin kyllä johonkin niistä tarttunut ellei olisi ollut pitkä matka suunnitelmissa. Esim. Kuuba 135 e meno-paluu, ei huono :-).

  2. Hieno kohde mutta miksi noin pirun pitkäksi aikaa, täytyy sitten ainakin keksiä riittävästi järkevää tekemistä. Mitähän tuolla maksaa asuminen esim. kasksion tyyppisessä asunnossa.
    Muuten maksuista puheen olle, sulla on tapana varsin yklsityiskohtaisesti raportoida jopa yksittäisen kahvikupin hintoja – onko tämä tietoista infoksi lukijoille vai muuten vain tapana?

    • Jos on hyvä kohde, eikö ole sitä parempi mitä kauemmin voi viipyä? Kokopäiväiselle turistille voisi tietysti tulla aika pitkäksi, mutta minähän en ole sellainen. Teen aina reissuillani etätyötä netin kautta ihan samalla tavalla kuin Suomessakin.

      Myös kun teen ”ylipitkiä” matkoja, pystyn antamaan oman asuntoni vuokralle siksi ajaksi ja siten vähentämään selvästi matkakuluja.

      Luulisin saavani vuokrattua Dominikaanisessa tasavallassa hotellihuoneen halvasta hotellista noin 300-400 e/kk. Pitkäaikaisvuokrauksessa (yli 6 kk) samalla rahalla saisi luultavasti kaksion.

      Kahvikupin hinta on yksi tapa suhteuttaa paikallista hintatasoa suomalaiseen. Maan hintatasolla on tällaiselle budjettimatkailijalle merkitystä.

  3. Mitä tarkoittaa lause: ”Lisäksi myöhästymisten tai peruuntumisten kannalta on parempi, että kaikki lennot ovat samalla lipulla.”

    Tarkoittaako tuo sitä, että jos lento myöhästyy ja ei ehdi vaihtolennolle, kustannetaan maksutta seuraavalle lennolle?

Jätä kommentti