Reilun kuukauden oleskeluni Sosuassa on pian ohi, joten on aika katsella lisää kuvia Playa Sosualta eli Sosuan päärannalta. Olen kuvannut nämä kuvat pokkarilla*, koska järkkärin jätän useimmiten rannalle mennessä hotellihuoneen tallelokeroon. Mikään matkavakuutushan ei korvaa jos jättää tavaransa vartioimatta rannalle uinnin ajaksi.
Mitä matkavakuutuksiin tulee, sain korvauspäätöksen vahinkoilmoitukseni perusteella eli minulle korvataan 303,50 euroa. Minulta siis varastettiin hotellihuoneesta Samsung S3 ja Nokia E52 sekä 68 e arvosta rahaa.
Rannalla on monia etnisiä ravintoloita, tässä itämainen. Esimerkiksi ranskalaiset ravintolat mainostavat vain ranskaksi, siksi en ole niissä uskaltanut käydä. Täällä näyttää riittävän turisteja hyvin kaikenlaisiin ravintoloihin. Rannan länsiosassa on vilkkaita kalaravintoloita.
Tämä on hyvä skandinavialainen ravintola, jossa olen käynyt syömässä pihviä ja makkaraa. Kuvan perusteella nimi on ”Scandinavian Beach Bar and Restaurant”, mutta ruokalistassa lukee ”The Mighty Viking”.
Crepes eli lätyt satunnaisesta rantaravintolasta, hyvä ostos.
Kävely polkua pitkin ravintoloiden ja kauppojen ohi rannan toiseen päähän ja paluu rantaviivaa pitkin, lopuksi uimaan tähän rannan itäpäähän, siinä tyypillinen ohjelmani Playa Sosualla.
Pääsiäisenä rannalla oli porukkaa enemmän kuin koskaan ennen ja kaupungin parkkipaikat olivat täynnä autoja. Poliiseja oli myös käsittämättömän paljon kuten tästä pitkäperjantain kuvasta näkyy. Rannalla oli poikkeuksellisesti myös uimavalvojia, joina toimivat koululaiset.
Pääsiäislauantain väenpaljoutta Playa Sosualla.
Reissuesan matkakuvat – Dominikaaninen tasavalta – Sosua
*Canon S100, raw & Lightroom.
– miksiköhän vain Suomen lippu rullalla…
– olisi mielenkiintoista nähdä ihan kaupunkikuvia, katunäkymiä, paikallisten asumuksia jne.