Kaliningrad

70-vuotias Kaliningrad, Venäjä

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Satuin olemaan Kaliningradissa sopivasti 70-vuotisjuhlien aikaan.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

”Onnea 70-vuotias Kaliningrad!” toivottaa seinävaate Kaliningradin Voiton aukiolla.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Perjantaista sunnuntaihin 8-10.7.2016 Kaliningradissa juhlitiin Kaliningradin kaupungin ja alueen 70-vuotisjuhlia. Tämä kuva on lauantai-iltapäivän konsertista Voiton aukiolla Kaliningradin ydinkeskustassa.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Nauhoitin esitystä myös videolle, joka valmistuu joskus myöhemmin.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Juhlakonsertilla oli paljon kuulijoita vaihtelevasta säästä huolimatta, ajoittain piti kaivaa sateenvarjo esille.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Nyt vietettiin Kaliningradin 70-vuotisjuhlia, mutta 10 vuotta sitten vietettiin Kaliningradin 750-vuotisjuhlia. Kaupunki on siis nyt 760 vuotta, mutta nimen Kaliningrad se sai toisen maailmansodan loputtua eli 70 vuotta sitten. Ennen sitä kaupungin nimi oli Köningsberg.



Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä
Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Voiton aukion Kristus Vapahtajan kirkko sisältä. Kirkko valmistui vuonna 2006.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Cappuccinolla kahvikioskilla Klover-kauppakeskuksen edessä Voiton aukiolla. Voiton aukion ympäristössä on useita isoja kauppakeskuksia, joista yhdessä kävin katsomassa hyvän Tarzanin legenda -elokuvan.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Kaunis venäläinen naispoliisi virka-asussaan, olisiko juhlaunivormu Kaliningradin syntymäpäivien kunniaksi vai ihan arkiasu? Venäjällä poliiseja saa kuvata, mutta joissakin muissa maissa se on jyrkästi kiellettyä.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä
Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Voiton aukion konsertista siirryin Yläjärven rannalle katsomaan optimistijollien purjehduskisaa. Pikkuisen alimitoitetulta näyttää tuo pelastusvene.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Sunnuntaina keskustan kaduista Prospekt Mira ja suurin osa Teatralnajasta oli muutettu kävelykaduiksi, joilla oli paljon myyntikojuja ja musiikkiesityksiä. Tässä on pariskunnan miehellä hieman arkinen asu naiseen verrattuna. ;)

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Shkaff-teatteri mainostaa.



Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Putin maalattuna Fordin konepelliin.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Teatralnaja-kadulla oli pieni retroautojen näyttely. Tässä on farmarimallin Volga vuodelta 1967, 2,4-litraisesta moottorista lähtee tehoja 86 hv, maksiminopeus 130 km/h.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Volgan ohjaamo.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Komea vihreä GAZ. Nimi GAZ on lyhenne sanoista Gorkin autotehdas.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Näyttelyautot myös ajelivat pikku esittelykierroksia. Mikä tämä vanhaa pikku-Fiatia muistuttava venäläinen auto oikein on?

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Voiton aukiota yhdeltä laidalta katsottuna.

Kaliningrad 70 vuotta, Venäjä

Valtamerimuseon lähellä oli armeijalla näytillä todella raskasta aseistusta.

Kaliningrad, Venäjä

Asuin 10 pv Akademicheskaya-hotellissa 4-5 km Kaliningradin ydinkeskustasta. Varasin aluksi 2 pv Booking.comin kautta ja sen jälkeen jatkoin samalla hinnalla ilman välittäjää. Booking.comin kiintiössä ei olisi silloin ollutkaan tilaa. Uusi hotellihuone kylpyhuoneella, ilmastoinnilla ja moitteettomasti toimivalla netillä maksoi 16 e/yö eli kyseessä oli tämän reissun majapaikkojen paras hinta/laatusuhde.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

3 kommenttia

  1. Toi pikku-Fiatia muistuttava venäläinen auto on ЗАЗ-965 «Запорожец».

  2. Taitaa olla vähän vanhempi kaupunki. Niin kai sitten Viipurikin on pikkuisen yli 70 vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *