Bussi Meksikon Playa del Carmenista lähti maanantaina klo 23.40 ja oli perillä Belize Cityssä seitsemältä aamulla. Kävelin kaupungin keskustaan pankkiautomaatille ja saman tien satamaan ostamaan lippua klo 8 lähtevään vesibussiin (20 BZD = 7,65 e). 32 km venematka kesti kolmisen varttia, merenkäyntiä ei juuri ollut. Ylläolevassa kuvassa on näkymä saapumislaiturilta Caye Caulkerin saarelle.
Caye Caulkerin saarella on 1300 asukasta ja koko Belizessä reilut 300 000. Saari on kuulemma enemmän karibialainen kuin keskiamerikkalainen. Saari on pieni, vain joitakin kilometrejä pitkä. Näillä seuduilla sijaitsevat maailman toiseksi suurimmat koralliriutat.
Karibialaisuus näkyy värikkäinä rakennuksina. Caye Caulkerissa asustaa myös rastafareja (kuva). Espanjaa täällä on turha puhua, kaikki tuntuvat puhuvan englantia erinomaisesti. Belizen nimi ennen itsenäistymistä Brittiläinen Honduras.
Tämä rastahiuksinen majoituskonsultti ei ollut minua vastassa, joten jouduin etsiskelemään majapaikkaa LP:n tietojen avulla. Ensimäisen yön olin siistihkössä Tom’s -hotellissa (42 Belizen dollaria eli 16 e) (5 kuvaa). Internetyhteyden puuttuessa muutin toiseksi yöksi muuten hyvin vaatimattomaan Bella’s Backpackers -hostelliin, jossa oli toimiva wlan (30 BZD = 11,50 e oma huone) (6 kuvaa).
Saaren uimaranta on tässä…
…saaren pohjoispäädyssä. Kävin kolmesti uimassa, vesi oli lämmintä, lämpimämpää kuin Meksikossa. Jopa matkauintia olisi voinut harrastaa, mutta en olisi uskaltanut jättää tavaroita pitemmäksi aikaa valvomatta. Ilma oli turhankin lämmin, 30 asteen paikkeilla.
Kadut ovat hiekkaisia ja ainoat autot ovat golfkärryjä, joita pörrää aika paljon.
Pyöräilläkin yritin hostellin lainapyörällä, mutta se oli niin vastenmielinen romu, että patikointi alkoi pian maistumaan. Kävin kuvassa näkyvässä Piratesissa syömässä maistuvan kana-annoksen.
Noin 50 kuvaa: Reissuesan matkakuvat – Caye Caulker.