Mae Hong Son -kierroksen 4. päivän vietin leppoisasti Mae Hong Sonissa. Ensimmäiseksi kävin katsomassa keskustassa järven rannalla sijaitsevia buddhalaistemppeleitä (Wat Jong Klang ja Wat Jong Kham).
Wat Jong Klang.
Wat Jong Klangin chedi.
Käväisin Wat Jong Klangin museossa.
Näiden buddhapatsaiden luona näin ensimmäistä kertaa buddhalaistemppelissä kyltin ”ei naisia tälle alueelle”, mitä pidin loukkaavana. Taitaa olla niin, että kaikki uskonnot sortavat naisia.
Taustalla näkyy 1500 metriä korkea Doi Kong Mu -temppelivuori, jolla kävin edellisenä päivänä.
Järven nimi on Chong Kham.
En tiedä tästä kulkueesta tarkemmin, mutta oletan sen lähteneen läheiseltä temppelialueelta. Osaisiko joku kertoa mistä tässä on kysymys? Kaupungilla näkyi risteyksissä poliiseja ohjaamassa liikennettä ja ajankohta oli torstaina puoleltapäivin.
Luin, että menestyksellä oopiumiuminviljelystä teenviljelyyn siirtyneeseen Mae Awin kylään onkin matkaa noin 50 km ja se tuntui turhan paljolta, joten lähdin sen sijaan käymään kuumilla lähteillä 10 km Mae Hong Sonista etelään.
Pha Bong Hot Springs ei ollut sellainen kuin kuvittelin. Siellä ei nimittäin kylvetty ulkona niin kuin Paissa, vaan omassa huoneessa kylpyammeessa, johon laskettiin kuumaa lähdevettä. Hinta ei päätä huimannut – 50 bahtia eli noin 1,30 euroa.
Kahden tien risteyksessä Mae Hong Sonin keskustassa on todella komea puisto.
Thaimaassa kuninkaan kuvia on esillä kaikkialla, niin myös tässä risteyksessä.
En tiedä ketä sankaria tämä patsas esittää ja miksi eteen on kerätty melkoinen määrä elefanttipatsaita.
Taidokkaasti leikatut eläinkuviot pensasaidassa. Alhaalla näkyvä tie johtaa etelään kohti Mae Sariangia.
Iltaisin järvenrantakatu muuttuu kävelykaduksi, jolla myydään ruokaa ja matkamuistoja. Kävin napostelemassa lihatikkuja, suklaarotia ja mansikoita.
Mae Hong Sonin lammen rannan temppelialue näyttää huvipuistolta noiden pastellivärien takia :) Näyttää Pohjois-Thaimaassa olevan Chiang Main vanhan lannatyylin lisäksi olevan temppeleissä tuollaista samaa purkkaväritystä, samaa näin Thatonissa.
Miten luulet tämän Mae Hong Son -kierroksen taittuvan skootterilla? Ei kai moottoripyörälläkään kovin kovaa pääsee, onko moottoripyörä jotenkin mukavampi?
Joissakin moottoripyörissä kuten Honda Shadow 200:ssa on mukavampi istuin kuin skootterissa. Jos ei pidä välttämättömänä, että vauhti kiihtyy hyvin myös jyrkässä ylämäessä, 125-kuutioinen skootteri on kelpo ajokki Mae Hong Son -kierrokselle.