Olin aikaisemmin ajanut muutaman kerran Montenegron pääkaupungin Podgorican läpi, mutta nyt minulla oli kaupunkiin oikeaa asiaakin ja jäin sinne samalla pariksi päiväksi. Montenegron 620 000 asukkaasta 150 000 eli noin joka neljäs asuu pääkaupungissa (2011).
Fordin Pegasus-liikkeessä Podgoricassa oli hyvä palvelu. Menin liikkeeseen ilman ajanvarausta ja tunnin kuluttua Fiestan 20 000 km huolto oli tehty. Huollon hinnaksi tuli 129 euroa eli jonkin verran halvempaa oli kuin Suomessa.
Autohuollon jälkeen kävin syömässä läheisessä pizzeriassa. Hyvä tonnikalapizza, limsa ja capuccino maksoivat yhteensä vain 4,10 euroa.
Hercegovacka-kävelykatu uuden keskustan (Nova Varos) alueella.
Keskusaukio eli Tasavallan aukio.
Komea tuunattu moottoripyörä Tasavallan aukiolla Trendy-kahvilan luona.
Podgrorican läpi virtaa Moraca-joki, jossa voi käydä uimassa. Kuvassa näkyy myös keskiaikaisen Ribnica-linnoituksen rauniot.
Moraca-joen ylittävä Millenium-silta on Podgrorican näkyvimpiä maamerkkejä. Komea vinoköysisilta on nimensä mukaisesti rakennettu vuosituhannen vaihteessa ja se avattiin 13.7.2005 Montenegron kansallispäivänä.
Moskovan kaupungin Podgoricalle vuonna 2004 lahjoittama Vladimir Vysotskyn patsas. Venäläinen Vysotsky oli kansan rakastama runoilija, laulaja ja näyttelijä. Patsaan kehykseen on kirjoitettu ”I regret in this life that I don′t have two roots, and I can′t name Montenegro as my second homeland” – runosta, jonka Vysotsky kirjoitti vierailtuaan Montenegrossa.
Trubaduurin tuotannosta tunnetaan Suomessakin ”Ystävän laulu”, joka tässä Vysotskyn alkuperäisversiona vuodelta 1967, englantilaisin tekstityksin.
Pitäähän pääkaupungissa olla ratsastajapatsas. Kuningas Nikolai hallitsi Montenegroa sen edellisen itsenäisyyden aikana ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Kävin katsomassa myös toista Podgorican uutta maamerkkiä, vuonna 2013 valmistunutta ortodoksista Kristuksen ylösnousemuksen katedraalia. Montenegrolaisista 72 % on ortodokseja ja 19 % muslimeja.