Saavuin Pietariin viiden vuoden tauon jälkeen.
Kävin katsomassa maanantaina Venäjä – Norja -jääkiekko-ottelun (3 – 0) Pietarin keskustan fanialueella Bolshaja konjushennaja -kadun päässä Verikirkon lähellä. Näkyvyys suurelta näyttötaululta oli hyvä ja tilaakin oli paljon, mutta selkänojalla varustettua istuinta minulle ei enää riittänyt.
Pietarin kaupungin ja Venäjän jääkiekkoliiton järjestämällä fanialueella näytetään kaikki Venäjän ottelut. Silloin kun Venäjä ei ole pelivuorossa, näytetään muita otteluita. Sisäänpääsy on ilmaista.
Fanialueella oli paljon kioskeja, joista pystyi ostamaan juotavaa ja syötävää. Yhdessä rakennuksessa otteluita pystyi katsomaan sisätiloissa valkokankaalta. Alueella oli myös ilmaiset kunnolliset vessat.
Fanialueella oli mahdollisuus pelata pöytäjääkiekkoa ja kokeilla laukaisutarkkuutta oikeilla mailoilla.
Maanantaina jääkiekko-ottelun jälkeen kävin kävelyllä Palatsinaukiolla, kuvassa on pääesikuntarakennus. Kyltin perusteella kohta alkavat venäläisen elokuvan 120-vuotisjuhlat.
Toisella puolella Palatsinaukiota sijaitsee Talvipalatsi, joka pitää sisällään Eremitaasi-museon. Viimeiseen Pietarin-käyntiini viisi vuotta sitten verrattuna uutta oli Admiralteiskajan todella syvällä sijaitseva metroasema lähellä Palatsinaukiota. Vuoteen 2011 asti lähin metroasema oli Nevski Prospekt.
Tiistaina kävin katsomassa keskustan fanialueella Tsekki – Sveitsi -ottelua, jota oli seuraamassa erittäin vähän katsojia.
Ilma on ollut Pietarissa melko hyvä, noin 17-20 astetta ja vaihtelevaa pilvisyyttä, sadetta on tullut vain muutama pisara. Kuvassa vasemmalla Singerin talo Nevski Prospektilla, taustalla näkyy Verikirkko.
Kazanin katedraali Nevskillä Singerin taloa vastapäätä on nykyisin Pietarin ortodoksien pääkirkko. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1811.
Iisakin kirkosta ja Verikirkosta poiketen Kazanin katedraaliin pääsee ilmaiseksi. Neuvostoliiton aikana rakennuksessa oli Uskonnon ja ateismin historian museo. Nykyään Venäjällä ateismi on huonossa huudossa, vastikään joku sai vankilatuomion ateismin edistämisestä. Tilanne ei ole kuitenkaan niin paha kuin Malesiassa, jossa ateismista voidaan tuomita kuolemaan.
Kazanin kirkon aukion pulukuiskaajat tänään.
Näkymä Kazanin kirkolta kohti Nevski Prospektia ja Singerin taloa, jossa sijatsee Kirjatalo (Dom Knigi).
Upeat kukkaistutukset Anitskovin palatsin edustalla Nevski Prospektin varrella eilen.
Fanialue | Pietari-matkaopas
Kazanin katedraali | Pietari-matkaopas