Kävin syyskuussa 2020 ensimmäistä kertaa Porvoossa jos läpiajoa bussilla ei lasketa. Porvoo on yksi Suomen kauneimmista kaupungeista.
Nokialta Porvooseen oli matkaa 204 km, ja 2,5 tunnin ajomatka Priusilla kului rattoisasti Jo Nesbon uutuusromaania Valtakunta kuunnellessa (äänikirja numero 124).
Parkkeerasin auton Ratakadun ilmaiselle aikarajoituksettomalle pysäköintialueelle lähelle vanhaa rautatietasemaa. Lähempääkin olisi löytynyt ilmaisia parkkipaikkoja, esimerkiksi Kirkkotorin pysäköintialueelta tuomiokirkon takaa (parkkikiekko 3 t) ja Kokoniementieltä joen rannalta aittoja vastapäätä.
Vanha Porvoo
Näkymiä Vanhalta sillalta Porvoon vanhaan kaupunkiin.
”Raskas patteristo 21, 1941 – 1944.”
Veneen nimi Fredrika viitaa kansallisrunoilija J.L. Runebergin vaimoon.
Porvoonjoen vastarannan vuosiluku 1346 ei ihan täsmää Wikipedian mainitsemaan kaupungin perustamisajankohtaan ”noin 1380”. Porvoon pitäjä mainitaan Wikipedian mukaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1351.
Iso valkoinen rakennus punaisten ranta-aittojen takana on Porvoon tuomiokirkko.
Porvoonjoki ja Jokikadun ranta-aitat Mannerheiminkadun sillalta katsottuna.
Näkymiä Vanhan Porvoon Jokikadulta. Kadun varrella on paljon pieniä kauppoja.
Kävin syömässä päivän leikkeen (10 e) Ravintola Hanna Mariassa Välikadulla.
Jälkiruokaostoksilla kävin Hanna Marian vieressä olevassa Brunbergin myymälässä, joka myy hyvää Porvoon mitalla vuodesta 1871.
Porvoon vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, esimerkiksi Zum Beispiel Brunbergin myymälän naapurissa.
Vanha raatihuone vuodelta 1764 on nykyään Porvoon museo.
Porvoon tuomiokirkko on rakennettu 1400-luvulla. Vuonna 1809 siellä vietettiin Porvoon valtiopäivien avajaisia.
Tuomiokirkon katosta ei huomaa, että se on jouduttu rakentamaan uudestaan vuoden 2006 tuhopolton jälkeen.
Porvoon hiippakuntaan kuuluvat kaikki Suomen ruotsinkieliset ja ruotsienemmistöiset seurakunnat. Porvoon 50 000 asukkaasta lähes 30 prosenttia on ruotsinkielisiä.
Porvoon suosituin matkailukohde sisältä.
Keltainen rakennus tuomiokirkon pohjoispuolella on tuomiokapituli.
Näkymä kapelta Lukiokujalta tuomiokirkon luota.
Pirunportaat.
Näkymä Itäiseltä pitkäkadulta, viihtyisän näköistä.
Vanha Porvoo on 18 hehtaarin suuruinen. Aluetta rajaavat lännessä Porvoonjoki, etelässä Mannerheiminkatu sekä Rihkamakatu ja idässä Kaivokatu. Nykyiset puurakennukset ovat 1700- ja 1800-luvuilta. (Lähde: Wikipedia).
Punaisessa talossa Kirkkotorilla sijaitsee Tuorilan leipomo, jolla on myyntipiste myös torilla.
Kirkkokatu.
Linseninpuisto Kirkkokadun ja Vuorikadun välissä.
Porvoon VPK:n talo Kirkkokadun ja Rihkamakadun risteyksessä Vanhassa Porvoossa.
J. L. Runeberg
Runebergin patsas ja puisto uuden Porvoon puolella eli Mannerheiminkadun eteläpuolella. Patsaan on veistänyt runoilijan poika kuvanveistäjä Walter Runeberg.
Kävin Runebergin kotimuseossa, joka on Suomen vanhin kotimuseo (8 e). Runebergin koti on säilytetty täsmälleen siinä varustuksessa kuin se oli kansallisrunoilijan täällä asuessa.
Runebergin upea olohuone.
Yksi makuuhuoneista.
Sanoisin, että Runeberg harrasti metsästystä.
Laiva Helsinkiin on nimeltään tietenkin J. L. Runeberg.
Kävin Cafe Jokirannan terassilla kahvilla.
Porvoon kaupungintalo torin laidalla.
Linnavuori
Lopuksi nousin Isolle Linnamäelle Maarin puiston kautta.
Näkymä kohti Porvoon tuomiokirkkoa Isolta Linnamäeltä.
Näkymä Linnamäeltä Porvoojoelle.
Vanha Porvoo Linnamäeltä katsottuna.
Linnamäen linnasta ei ole mitään jäljellä, mutta linnan vallihauta on vielä havaittavissa. Porvoossa syntynyt Albert Edelfelt on maalannut Linnamäellä.
Turusta Viipuriin kulkenut Kuninkaantie kulki kuvan Vanhan sillan kautta Porvooseen.
Kävelymatkaa kertyi 7 km.
Upeat kuvat sullakin! Kyllä tuo aurinkoisuus on aina hyväksi ja rupeaa tuntumaan, että pitäiskö oman blogin 800pix kuvia yrittää isommiksi, se reunapalkki vain rajoittaa…
Meilläkin oli eka käynti Porvoossa nyt tänä kesänä. Nokia on tutumpi, kun siellä oon nyt 20v käynyt ja lenkkeillyt, kun vaimon veli perheineen asuu Taka-Lauttalas.
Voi miten upeita kuvia sinulla on jälleen. Pysähdyin joka ikisen kohdalla. Porvoo ei ole minulle vieras, tunnistin kyllä paikat, olipa nautinto katsoa niitä näin. Oli minulla toinenkin syy lukea juuri tämä juuri tänään. Aion olla huomenna Porvoossa, koska olen ostanut illaksi liput Club For Fiven konserttiin Porvoon tuomiokirkossa ja ajattelimme sitä ennen viettää siellä aikaa. Juuri mietimme, mitä kivaa voisimme nähdä ja tehdä, jos ottaisimme polkupyörät mukaan. Olemme me kerran sinne Helsingistä pyöräilleetkin, mutta nyt tuo ehdotukseni ei saanut tuosta vierestä kannatusta. Huomista odotellen! Aila