santa marta, kolumbia

Santa Marta, El Rodadero, jatkosuunnitelmat, Kolumbia 19-21.10.2011

El Rodadero

Kävin eilen El Rodaderon rannalla viitisen kilometriä Santa Martan keskustasta etelään eli siis päinvastaiseen suuntaan kuin reppumatkailijoiden Taganga.

El Rodadero

Bussiin nousin Calle 12:n ja Carrera 4:n risteyksestä, bussissa luki Rodadero. Otin kyytiä hieman liian pitkään ja kuskilta kysyttyäni ymmärisin sen verran, että bussi palaa kohta takaisin ja niin tapahtuikin. Bussilipun hinta oli 1200 pesoa eli puolisen euroa.

Kävin syömässä kana-aterian ja maleksimassa rannat katujen Calle 19 ja Calle 5 väliltä sekä tietysti uimassa. Rannat eivät olleen niin pahasti roskaisia kuin Santa Martan keskustassa tai Tagangassa. Uimavesi oli hieman vaahtoavaa, en tiedä mistä syystä.

Kadut tulvivat

Rannalla alkoi hieman pisartelemaan, mutta illalla satoi rankasti sillä aikaa kun olin hotellilla tietokoneen äärellä. Kun poistuin klo 21 iltapalalle, monet kadut olivat kymmenen sentin verran veden peitossa.



Iltapalani oli kinkkupalapizza ja ananasshake. En muista missään muualla tavanneeni katumyyntivaunuihin sijoitettuja pizzauuneja. Hinnat olivat 2500 pesoa/kpl (1 e).

Matkasuunnitelmat

Jos sää ei ala täysin sateiseksi, vaan säilyy tällaisena vaihtelevana, suunnittelen suuntaavani lähipäivinä Tayronan kansallispuistoon pariksi päiväksi. Sinne ei ole matkaa Santa Martasta kuin reilu tunti.

Kansallispuiston jälkeen suunnistanen kohti Venezuelaa, täytyy vielä hieman etsiä tietoa netistä Venezuelaan matkustamista varten.

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Yksi kommentti

  1. Tayronassa on joitakin ravintoloita, mutta ruoka on kallis ja paha… joten kannattaa viedä myös oma evästä ettei tarvii aina mennä niihin ylihinnoteltuihin ravintoloihin kun on nälkää… esim. jotain säylykkeitä ja vettää….

    Myös eri ravintolat ovat eri hintaisia.. ymmärtäkseni ensimäisen rannan eli ravintolat ovat kaiken kallimmat niihin ei kannata mennä… Kaikissa rannoissa ei tietenkään ole ravintoloita tai majoituspaikkoja, mutta ainaakin mielestäni ensimmäisessä neljässä on… siitä etenpäin en tiedä. Itse jäin Cabo san Juaniin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *