Kävin seuraamassa Tapparan jääkiekon Suomen mestaruuden 2016 kunniaksi järjestettyä kansanjuhlaa Tampereen Keskustorilla.
Tapparan kannattajia ylittämässä Hämeensiltaa kohti Keskustoria. Kasvokuvassa on Tappara-ikoni Pekka Saravo, jonka kunniaksi tamperelainen Mansesteri-yhtye teki kappaleen Saravon Pekka.
Näkymä Hämeensillalta kohti Tampereen teatteria ja Keskustoria.
Hämeensillan neljä Wäinö Aaltosen veistämää pirkkalaisveistosta oli puettu Tapparan pelipaitoihin.
Tapparan mestaruusjuhlien katsojia kaupungintalon edustalla. Esiintymislava oli kaupunginteatterin edessä.
Keskustori oli ihan täynnä, jossakin vaiheessa esitettiin arvio 10 000 katsojaa.
Tapparan edellisestä mestaruudesta oli kulunut peräti 13 vuotta, joten nyt oli korkea aika voittaa mestaruus. Tämä oli Tapparan Suomen mestaruus numero 16 eli vain Ilveksellä mestaruuksia on yhtä paljon.
Mestarit lavalla ja päävalmentaja Jussi Tapola äänessä.
Kuvasin Tapparan keskustorin mestaruusjuhlasta kuuden minuutin videon. Videolla esiintyvät Mansesteri sekä Popedan Pate Mustajärvi ja Costello Hautamäki.
Moikka, Millä kameralla kuvasit videon?
Kuvasin Sony CX410 -videokameralla, joka oli varustettu Sony ECM-XYST1M -mikrofonilla. Nostin kameraa väkijoukon yläpuolelle taskujalustan avulla.