Vietin kolme päivää Koh Phanganin saarella Thaimaan Siaminlahdella.
Valkohiekkaisella Haad Rin -rannalla pidetään kuukausittain Full Moon Party eli täydenkuun juhlat. Half Moon Festival sen sijaan pidetään muutaman kilometrin päässä metsässä. Puolenkuun juhla olisikin ollut saarella oloni aikana tarjolla, mutta en viitsinyt mennä sinne.
Koh Phanganin aivan kaakkoiskolkassa hieman vaarallisen tien takana on rauhallinen Leela Beach, jolta johtaa kävelyreitti Lighthouse Bungalowsien luokse.
Ajelin Koh Phanganin länsirannikkoa pitkin ilman varsinaista päämäärää, kävin satunnaisella rannalla uimassa ja pysähdyin parissa näköalapaikassa.
Kahvipaikastani länsirannikolla avautui tällainen näköala.
Kävin pohjoisrannikon Chalok Lam -rannalla kääntymässä, mutta minulta jäi tutkimatta olisiko hienolle ja syrjäiselle Bottle Beachille (Hat Khuat) päässyt skootterilla. Vuonna 2009 menin Bottle Beachille veneellä ja yövyin siellä.
Thong Nai Pan Noi -rannalla Koh Phanganin kaakkoisosassa oli kauniin punaiset aurinkovarjot ja rantapyyhkeet. Muutenkin maisema alkoi olla postikorttiluokkaa. Tämän rannan varrelta löytyy luksushotelleja.
Thong Nai Pan Yai -ranta on Thong Nai Pan Noi -rannan eteläpuolella niemennokan takana (Noi = pohjoinen, Yai = etelä). Kävin tällä(kin) rannalla uimassa. Melko järeä valaistus muuten tuossa toisessa veneessä, minkähän takia?
Asuin tuulettimella varustetuissa perusbungaloweissa etelärannikolla Thong Salan ja Hat Rinin välillä, hinta noin 12 e/yö. Kaksi yötä ABC Bungaloweissa (Ban Tai Beach) ja yksi yö Green Peace Bungalowsissa (Ban Kai Beach). Nämä auringonlaskukuvat on otettu Green Peace Bungalowsin ravintolasta. Skootterin vuokrasin järkevästi heti Thong Salan satamaan saavuttuani.
Vuosi sitten Samui-Phangan lomallamme majoituimme Haad Salad-rannalla bungalowissa pari viikkoa. Aivan taivaallinen paikka, henkeäsalpaava maisema saaren luoteisosassa, rauhallinen lahden poukama jossa muutama mökkikylä ja jokunen hotellintapainen, suosittelen! Tuo veneiden valaistus taitaa liittyä kalastamiseen, noita valaistuja veneitä näkyi iltapimeällä ja öisin ankkuroituna ulapalla.