Toinen osa raportistani Thaimaan Koh Samui -saarelta.
Kävin Koh Samuin toiseksi suurimmassa rantakohteessa Lamai Beachillä. Nämä kuvat on otettu näköalapaikalta Grandfather/Grandmother -kallioiden luota.
Kävin tässä The Address -ravintolan luona uimassa ja sen jälkeen Lamain kylän (vai kaupungin?) keskustassa syömässä.
Näin Lamain ohikulkutien varralla ”Viewpoint” -kylttejä, joiden huomasin osoittavan tähän vuorenrinteellä sijaitsevaan kahvilaan. Vuorelle oli 100 bahtin (2,7 e) pääsymaksu ja kohtalaisen raskas kipuaminen portaita pitkin.
Join päiväkahvit ja istuskelin kahvilassa näköalasta nauttien ainakin tunnin.
Ajelin länsipuolelle saarta Nathoniin, jonka keskustan liepeiltä tämä kuva on.
Nathonista lähtee laivat Don Sakiin eli kohti etelää.
Länsipuolen rannat eivät ole niin hienoja kuin itä- tai pohjoisrannikon, mutta auringonlaskun katseluun ne soveltuvat hyvin. Sunset-ravintoloita olikin pitkin rantatietä. Näin myös rantatien varrella hyviä majoitustarjouksia, esim. 550 bahtia ilmastoinnilla.
Seuraavana päivänä kävin Samuin koillisrannikon Choeng Mon -uimarannalla, jonka Lonely Planet arvelee olevan saaren kaunein. Uimiseen ja kellumiseen se soveltui mainiosti, vesi oli lähes tyyni.
Menin Chawengin rannalle Choen Monin jälkeen ja siellähän oli yllättävän suuret allot, uiminen oli suorastaan haastavaa.
Pysyttelin enimmäkseen puun alla varjossa, mutta silti iho oli kärähtää.
Onko sinulla reppu noilla uimareissuilla mukana? Onko se koskaan varastettu ollessasi uimassa?
Kyllä reppu on mukana, ei ole koskaan varastettu, mutta epämukavaa jättää rannalle. Reppua tulee vilkuiltua vedestä jatkuvasti, mutta jos varas ottaisi repun ja juoksisi, tuskinpa ehtisi perään.
Mukana pidettävät välttämättömät rahat, kortit, jopa kännykät ym. mitä nyt mukana yleensä tulee pidettyäkään saa tietysti helposti vedenpitävään koteloon jota voisi juuri moisien tilanteiden varalta pitää uidessakin. Elintärkeät tavarat tulee varmaan mieluiten jätettyä majoituspaikan tallelokeron tms.
Olen nähnyt mainoksia hälyttimistä, jollaisen voi laittaa reppuun ja sen saa aktivoimisen jälkeen hälyttämään, jos reppua liikuttaa. Onko kokemuksia tällaisesta?
Hälyttimistä minulla ei ole mitään kokemuksia. Hostellin säilytyslokerottomassa makuusalissa kokeilin teräsverkkoa vaijerilla, mutta se oli liian hankala sulkea ja avata.
Oman reppunsa voi jättää esim. toisen auringonpalvojan katsottavaksi. Pitää luottaa ihmisiin.