Tein lauantaina Mae Sa Valley -kierroksen skootterilla. Tätä Chiang Maista Mae Rimin ja Samoengin kautta kulkevaa noin 100 km reittiä kutsutaan myös nimellä Samoeng Loop.
Mr. Beerillä ei ollut Honda Click 125:ä, joten päädyin kokeilemaan Honda Zoomer X:ä, joka on omaperäisesti muotoiltu 115-kuutioinen automaattivaihteinen skootteri. Vuokrahinta 24 tunniksi oli 250 bahtia eli noin 6,5 euroa.
Zoomer ei ollut niin vakaa ajettava kuin Click, se reagoi herkemmin sivuttaissuunnassa tienpinnan epätasaisuuksiin. Jyrkkiä ylämäkiä Zoomer ei jaksanut kiivetä niin terhakkasti kuin Click.
Mr. Beerillä vakuutukseen ei sisältynyt varkausvakuutusta, joten päätin jatkossa vuokrata skootterit vain ja ainoastaan Mr. Mechanicilta.
Kävin katsomassa Mae Sa -vesiputousta. Pääsymaksu oli 120 bahtia (3,20 e).
Vesiputousten luona oli paljon ihmisiä piknikillä.
Toiseksi nähtävyydeksi valitsin kasvitieteellisen puutarhan. Myös elefantti-, apina-, tiikeri- ja käärmepuistoja sekä ampumaratoja olisi ollut tien varrella tarjolla.
Queen Sirikitin kasvitieteellinen puutarha yllätti suuruudellaan. Lipun ostettuani sain esitteen ja huomasin siitä kuinka valtava puisto on. Kävin hakemassa skootterin parkkipaikalta ja ostin sillekin lipun, yhteensä 130 bahtia.
Pohjois-Thaimaan ilmastossa ruusutkin menestyvät. Nyt on muuten tosi sopivat ilmat täällä, päivän korkein lämpötila 24 asteen luokkaa.
Orkideahuone oli näyttävä.
Vesikasveillekin oli oma iso kasvihuoneensa.
Queen Sirikitin puistossa olisi ollut paljon muutakin, mutta keskityin kasvihuoneiden alueelle, josta ylläolevat kuvat ensimmäistä lukuunottamatta. Muun muassa 100 lajikkeen banaanipuiston ohitin, koska halusin ennättää takaisin Chiang Maihin ennen pimeää. Olin lähtenyt matkaan vasta puolenpäivän aikoihin.
Samoengin näköalapaikalla oli samanlainen Zoomer kuin minullakin, mutta kyytiläisiä oli pikku pyörällä kaksin kappalein.
Näkymä edellisen kuvan näköalapaikalta.
Mae Sa Valley Loopin tärkein motiivini oli testata kestääkö selkäni ajella pitempää matkaa. Tulos oli positiivinen eli varsin hyvin kesti, joten päätin lähteä maanantaina ajelemaan 600 km pitkää Mae Hong Son -kierrosta.
Moikka,
Hienot on maisemat todella.
Miten muuten tuonne Chiang Maihin johkaannuit, kun kerroit lähteväsi Pattayalta etelään ?
Muutin viime hetkessä vain kohteiden järjestystä eli suunnitelmana on edelleen käydä myös Ko Samuilla/Phanganilla/Taolla. Pohjoiseen löytyi myös sopivasti edullinen lento (40 e).
Upea puutarha todella, jäi näkemättä omalla pohjoisen matkallamme! Mukava yhteensattuma, että suuntaat Samui-phangan-suunnalle, vietimme siellä jotakuinkin tasan vuosi sitten 7 viikkoa. Chiang Main miellyttäviin lämpötiloihin voi etelässä lisätä ainakin vajaat 10°
Matkustin eilen tällä reitillä – https://catmotors.net/routes/samoeng-loop-mae-sa-valley/ Se oli mahtavaa. Huomenna menen Pai.