Ping Helsinki 2015

PING Helsinki 2015

PING Helsinki 2015

Content Gurut ja Business Hippiet ovat kokoontuneen Eckerö Linen m/s Finlandialle kuuntelemaan PING Helsingin tekijöiden avaussanoja. Avauspuheenvuoron piti United Screensin Malte Andreasson, joka korosti YouTuben suurta merkitystä erityisesti nuorten keskuudessa..

PING Helsinki 2015

Kaukokaipuu-matkablogin Marinella Ruususen luento ”Kuinka kasvatan mediani arvostusta?” oli mielenkiintoisin, olisin kuunnellut aiheesta mielelläni paljon enemmän kuin puoli tuntia. Nella työskentelee Content Producerina Valvessa.

Kuvassa on Nellan keräämiä käytännön esimerkkejä bloggaajien saamista palkkioista. Minusta nuo palkkiot ovat asiallisia ja voisin hyvin tehdä esimerkiksi 3 minuutin matkavideon 333 eurolla (plus alv).

Nella ei maininnut kuinka suosituista blogeista on kysymys, mutta luulisin, että lukijämääriltään jonkin verran suuremmista kuin oma blogini.

Mainostajat eivät aina tarvitse bloggarilta laajaa lukijakuntaa, vaan hyvää sisältöä, jota voivat jakaa omissa kanavissaan. Silti lukijamäärä on olennainen tieto ja on hassua, että bloggaajat piilottelevat lukujaan. Oman blogini kävijämäärät ovat julkisia (ks. mediakortti).



PING Helsinki 2015

Nella kieltäytyi tästä tarjouksesta, mutta minulle pienituloisena tarjous ei näytä huonolta.

Justimusfilmsin tarina tuli kuultua kahteen kertaan, koska he korvasivat lumimyrskyyn juuttuneen norjalaisen keynote -puhujan.

Olen kuvannut paljon lyhyitä matkavideoita, mutta viime aikoina videoiden kuvaus on jäänyt taka-alalle. Lähitulevaisuudessa yritän panostaa videoihin enemmän.

PING Helsinki 2015

Allekirjoittanut Solo Sokos Hotel Estoriassa Tallinnassa vierellään Luminoucity-matkablogin Kathryn ja Veera Bianca -matkablogin Veera.

Ida Frosk kertoi kuinka hän päätyi elättämään itsensä Instagramin aamiaiskuvilla. Löytöretkeilijä Pata Degerman puhui innostavasti aiheesta ”Elä unelmaasi ja tee siitä kiinnostavia sisältöjä”. Pata on erittäin suosittu luennoitsija, hänellä on 120 keikkaa vuodessa.

PING Helsinki 2015

Solo Estoriassa kahvitauolla.

PING Helsinki 2015

Tallinnassa minun oli määrä osallistua ruokakulttuuriekskursiolle, mutta päädyin sekaannuksen vuoksi tutustumaan virolaiseen designiin.

PING Helsinki 2015

Tällainen design kelpaisi matkabloggaajan seinälle, karttaan voi merkitä käydyt maat. Minulla tulee kohta 60 maata täyteen.

PING Helsinki 2015

Kävimme myös Energian oivalluskeskuksessa katsomassa staattista sähköä ja…

PING Helsinki 2015

…salamoita, joista oivalluskeskus on kuuluisa.

PING Helsinki 2015

Visit Estonia jakoi meille 24 h Tallinn Cardit. Kortti on voimassa vuoden 2016 loppuun asti, joten kyllä sen ehtii joskus vielä käyttämään.

PING Helsinki 2015

Takaisin laivalla illallisella Tämä matka -blogin Annan ja Tepon sekä Pienen Ideapuodin Tanja Holmbergin kanssa.

Sisällöntuottajia eli eri alojen bloggareita, tubettajia ja instaajia oli mukana 60, yritysten edustajia 80 ja ilta-PING -seuraajia noin 30. Matkablogeista olivat edustettuna edellä mainittujen lisäksi myös Panun matkat, Otto Izakaya, Cocoa etsimässä, Palmuasema ja Lapsiperheen matkat. Myös Vaihda vapaalle -matkablogin Elina oli mukana, mutta sponsori Estrellan edustajana. Muita sponsoreita olivat Expedia, Lumene ja Olympus.

Aiheesta muualla:

Miten tapahtuma järjestetään digiaikana?
Norjalaisnainen elättää itsensä ottamalla ruokakuvia Instagramissa – ottamalla ruokakuvia
Miten YouTube-videoilla tehdään rahaa ja kuinka paljon? Justimus kertoo

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

6 kommenttia

  1. Oli kiva tavata, vaikkakin hyvin pikaisesti. Voi jestas, kun oli kiireinen, mutta antoisa päivä :)

    Kiinnostuin kovasti tuosta kartasta, johon voi merkitä käydyt maat. Meillä on ollut sellainen jo pidempään haussa. Muistatko missä noita oli myynnissä?

  2. Esa, mähän sanoin, että kuva sinne vaan. Mutta joo, Anna , me naiset ollaan aina eri mieltä mitä halutaan julkaistavaksi ja mitä ei:-) Joka tapauksessa, oli kiva tutustua teihin kaikkiin ja kiitos hyvistä keskusteluista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *