Kambodza: Pnom Penh, Sihanoukville ja Siem Reap 29.10-5.11.09

Vietnamista jäi positiivisena mieleen hyvä kahvi. Kahvi valmistettiin suodattamalla kuppikohtaisesti, sokeri ja maito(tiiviste) olivat valmiina pohjalla. Vahvuuden sai usein itse valita veden määrää säätämällä. Hyvää vietnamilaista kahvia oli tarjolla myös Kambodzassa. Vietnam on, yllättävää kyllä, maailman toiseksi suurin kahvintuottaja.

Marraskuu on kuivan ja kylman kauden alku Kambodzassa. Ilma olikin tosi viileää, vain 30 astetta joka päivä. Siten ei ollut mikään ihme, että vilustuin – Kambodzasta oli tuliaisena kunnon räkätauti, kuumettakin oli parhaimmillaan 38 astetta.

Pnom Penhissä kävin katsomassa Kuninkaan Palatsin (Royal Palace), mutta Kuoleman Kentät jätin väliin – Pol Potin kansanmurhan tapahtumat ovat tarpeeksi järkyttäviä ihan luettuna, pääkallokasoja näkemättä.

Rahojen kanssa sai olla tarkkana Kambodzassa, koska siellä on kahden valuutan systeemi. Pankkiautomaatista saa vain Yhdysvaltain dollareita, mutta maksettaessa pienemmät vaihtorahat saa Kambodzan rieleinä. Amok -kansallisruoka maistui eka kerralla ihan hyvältä, toisella kerralla sain jokseenkin mautonta versiota.

Sihanoukville on Kambodzan rantakohde ja siellä oli kirkkaat vedet. Ensimmäisen yön olin Sihanoukvillen kaupungissa, jonka kaduilla oli hankala suunnistaa kartan avulla, koska katujen nimet oli kirjoitettu vain paikallisilla kirjaimilla (Pnom Penhissä länsimaisin). Toisen yön olin Serendipity Beachilla ja kolmannen Weather Station Hillillä.

Weather Station Hillin Green Gecko Guesthouse oli halpa, 5 dollaria eli 3,5 euroa. Ilmainen wlan (wi-fi) olisi ollut myös, mutta en päässyt sitä kokeilemaan, koska kannettava lakkasi toimimasta sopivasti edellisenä päivänä. Kambodzan majapaikkani olivat ilman ilmastointia, maahan ei ole öljyntuottaja kuten naapurinsa, joten ilmastointi tietää tuntuvaa korotusta huonehinnassa.



Ilmaistakin majoitusta makuusaleissa (ks. kuva yllä, ”free dorm”) olisi Sihanoukvillessa ollut tarjolla, mutta en innostunut kokeilemaan. Serendipity/Ochheuteal Beachilla Sihanoukvillessä valmistettavaa Angkor -olutta myytiin 0,35 eurolla, Dolphin-baarissa (kuva alla) Happy Hour -aikana 0,17 eurolla. Tuoppi oli aika pieni, ehkä 0,2 tai 0,25 l.

Kambodzan suosituin matkakohde on Angkor Wat, joka on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Itse asiassa kyseessä on valtava arkeologinen puisto, jossa temppeleitä on lukuisia. Vuokrasin polkupyörän Siem Reapista (6,5 km Angkor Watista) ja tein Angkor Watin ”pienen kierroksen”, joka oli 17 km (suurempi on 30 km). Angkor Wat ei tehnyt minuun erityisempää vaikutusta, vaikka sitä hehkutetaan maailman kahdeksantena ihmeenä.

Thaimaahan saavuttuani olin pari yötä Bangkokin Khao San Roadilla ja nyt olen Pattayalla kunnes flunssa paranee. Sen jälkeen lähden bussilla kohti Laosia.

reissuesan valokuvagalleria – Kambodza 2009

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *