Kuala Lumpur

Kuala Lumpurista Melakaan

Petronasin torneihin en päässyt jonottamaan ilmaista sisäänpääsyä, koska asian suhteen pitäisi olla aamusta liikkeellä. Kävin sen sijaan TV-tornissa (Merdeka Kuala Lumpur, 7,5 e), josta kuulemma näköalatkin ovat parempia (kuva yllä). Kävin pikaisesti myös Central Marketia (Pasar Seni), Pikku-Intiaa, Merdeka-aukiota ja päämoskeijaa ihmettelemässä.

Melaka on 600 000 asukkaan satamakaupunki 150 km Kuala Lumpurista lounaaseen. Melaka, kuten aikaisempi kohteeni George Town, on tuore UNESCO:n maailmanperintökohde. Kaupunki on aikanaan kuulunut vuorotellen Portugalille, Hollannille ja Englannille.

Kaupunki tuntuu pienemmältä kuin asukasmäärän perusteella kuvittelisi. Keskustassa pystyy kävellenkin liikkumaan kohtalaisesti, mutta jos ei viitsi kävellä, polkupyöräriksoja kyllä on runsaasti tarjolla. Vanhat rakennukset, ensiksi Christ Church ja sittemmin Stadthuys (kuva yllä) ja monet muut museot ovat väriltään lohenpunaisia. Melakan sulttaanikunnan palatsia kävin katsomassa sisätiloja (kuva yllä) myöten.

Tänään oli puolipilvinen päivä, mutta huomenna näyttäisi tulevan sadetta pariin otteeseen, periaatteessa siis olisi oikein sopiva päivä siirtyä Singaporeen, päätän huomenna herättyäni.

reissuesan valokuvagalleria – Malesia 25.9.09 – 20.10.09
Sääennuste Singapore 5 vrk

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *