Singapore 10-14.10.09

Singaporen kaupunkivaltio on kooltaan Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen ja siellä asuu lähes viisi miljoonaa asukasta. Asukkaista 77 % on etnisiä kiinalaisia, 14 % malaijeja ja 8 % intialaisia. Singapore sijaitsee vain 137 km päiväntasaajalta pohjoiseen, mikä selittää kaupungin häiritsevää kuumuutta ja kosteutta. Sadekuuroja tulee tiheään, mutta ne eivät kovin paljoa viilennä tunnelmaa.

Singapore on Kaakkois-Aasian maista kallein, erityisesti tämä näkyy asumisessa. Hotellit Singaporessa eivat mahtuneet reissubudettiini, joten yövyin hostellien makuusaleissa (10 e/yö, ilmastointi ja pieni aamiainen) Little Indiassa ja Chinatownissa. Singapore on turvallinen kohde ja kuuluisa tiukoista laeistaan. Pyörälläajokiellon rikkomisesta näkyy rapsahtavan 500 e sakko. Join vettä metrossa ja joku sanoi ettei junassa saa juoda, en sentään sakkoja saanut – myohemmin huomasin tarran, joka kertoi sakoksi 250 e.

Singaporessa kävin ensimmäistä kertaa sisällä moskeijassa. Sisäänpääsyn ja valokuvauksen ehtona oli, että kuuntelee/katselee ensin hieman islamin esittelyä. Kovin ovat moskeijat karuja paikkoja sisältä, edes penkkejä tai alttareita ei ole. Jos Jumala asuisi käsintehdyissä huoneissa, äänestäisin kyllä ortodoksikirkkoja, ne ovat kauniita ja niissä on hieno tunnelma suitsukkeineen.

Kannettavan kanssa ongelmia, jarjestelmatietojen palatuksetkaan ei auttaneet ja nyt se ei suostu kaynnistymaankaan. Nyt pikkukaupunki Mersingissa menossa Pulau Tiomanin saarelle, joten pitanee parjata lahipaivat nettikahviloiden koneilla.

reissuesan valokuvagalleria – Singapore

Edellinen ja seuraava blogipostaus

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *